Remekset Ruotsin ja Norjan suomalaismetsissä 7.-12.6.2009

Remesten sukuseuran matka suomalaismetsiin toteutettiin kolean, mutta poutaisen sään vallitessa Värmlantiin ja Norjaan. Matkalaisia oli kaikkiaan 33, eri puolilta Suomea. Neljän päivän aikana ehdittiin tutustua suomalaismetsien lisäksi myös Bergslagenin vanhaan raudanvalmistukseen, Hälleforsin panostukseen muotoilun ja ruoanlaiton alalla sekä Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1909 saaneen kirjailija Selma Lagerlöfin kotiin, Mårbackaan. Matkan aikana nähtiin hienoja metsäisiä ja mäkisiä maisemia, kirkkaita vesiä ja monia metsäsuomalaistaloja. Matkalaiset saivat tutustua myös perinneruokiin ja saimmepahan pienen laulukonsertinkin. Matkaa pidettiin yleisesti onnistuneena.

Unescon suojeluksessa

Remesten matkan ensimmäinen kohde oli Enköpingin kaupungin itsehoituvat puutarhat, josta ajettiin Fagerstan kunnassa sijaitsevalle Engelsbergin ruukille. Oppaamme Jarmo Vuorinen kertoi ruukin historiasta ja Engelsbergin merkillisestä kylästä, jo

ta oltiin tekemässä 1900-luvun alussa taiteilijakollektiiviksi. Samassa kylässä on myös Öljysaari, jossa sijaitsee maailman vanhin, alkuperäisellä paikalla oleva öljyn jalostamo. Engelsbergissä on vielä nähtävänä vanha masuuni, pasutuslaitos, paja ja herraskartano puutarhoineen.

Hällefors

Bergslagenin länsiosassa sijaitseva Hällefors on panostanut määrätietoisesti kolmeen asiaan: Muotoilu, ruoka ja turismi. Kävimme katsomassa Mestareiden puistossa eri kuvanveistäjien töitä, sekä myös Grythyttanissa rakennusta, jota kutsutaan nimellä Måltidens Hus. Tämä rakennus oli Sevillan maailmannäyttelyssä vuonna 1992 Ruotsin paviljonkina ja sieltä se siirrettiin Hälleforsin kuntaan. Talossa on Ruotsin ruoka-akademia ja muuta koulutusta sekä erittäin laaja kirjasto ja keittokirjamuseo. Tämän instituutin tarkoituksena on edistää ja kehittää ateria- ja ruokakulttuuria koko maassa ja toimia myös tutkimuskeskuksena.

Mattila

Matka jatkui Ekshäradin kauniin kirkon ja hautausmaan ihastelun jälkeen lähelle Norjan rajaa, Röyvänkoskelle, niin kuin sitä aikoinaan metsäsuomalaiset kutsuivat. Matkalaisten majoituspaikkana oli 1640-luvulla perustettu Mattila, joka on vanha Oinoisten rakentama suomalaistila. Majoitus oli hirsimökeissä ja suuhunpantavat nautittiin Mattilan uudessa ravintolassa. Mattilan omistaa Kurt Ejde, jolle Remesten sukuseuran edustajat jättivät muistoksi käynnistä sukuseuran pöytäviirin. Kurt itse asuu tilan päärakennuksessa, jonka toisessa päässä on käytössä oleva savutupa. Mattilan lähimmällä naapurillakin on suomalainen nimi; Alagyläja toinen naapureista on kuuluisa Juhoila, jossa käytiin myös iltakävelyllä. Tällä vanhalla tilalla oli aikoinaan kolme veljestä, jotka jakoivat sen keskenään. Juho muutti Juhoilaan, Olli rakensi Alagylän ja Matti jäi asumaan pääpaikalle Mattilaan. Tämän vanhan tilan ruotsinkielinen nimi oli Östra Multjärn, mutta suomalaiset kutsuivat sitä Itä Mullikiärnäksi.

Mattilan vanha päärakennus, jossa myös vasemmalla käytössä oleva savutupa. Mattilassa asuu isäntänä Kurt Ejde.

Remesten sukuseuran puheenjohtaja Valvatti Remes-Siik ja Matti Remes luovuttivat Mattilan isännälle Kurt Ejdelle Remesten sukuviirin.

Juholan talon pihapiiriä iltakävelyn aikana. Talo on edelleenkin Oinosten suvun hallussa.

Ritamäki on idylli

Remesten toisena matkapäivänä käytiin entisessä Lekvattenin pitäjässä, joka on nykyistä Torsbyn kuntaa. Lekvattenissa on hyvin monia suomalaistaloja ja savupirtit siellä eivät ole harvinaisia. Ritamäki on vuonna 1964 autioksi jäänyt pieni suomalaistalo. Viimeisimmät asukkaat olivat sisarukset Henning, Beda ja Johan Olsson, jotka muuttivat kevättalvella 1964 vanhainkotiin. Ensimmäiset asukkaat tulivat Ritamäkeen jo 1640-luvulla. Ritamäen kulttuurimaisema on rauhoitettu luonnonpuistoksi vuonna 1997. Tätä yli kilometrin patikoinnin päässä olevaa suomalaistaloa ihasteltiin kauniin pihapiirin ja vanhaleimaisten rakennusten vuoksi. Rakennukset oli rakennettu 1840-luvulla ja puimalan seinähirsistä löytyi merkillisiä, pahalta suojaavia kaiverruksia. Vuonna 1967 julistettiin Ritamäki muinaismuistoksi ja sitä säilytetään koskemattomana tuleville sukupolville ihailtavaksi.

Tiettömän taipaleen päässä oleva Ritamäen savupirtti oli asuttuna vielä vuoteen 1964 asti, jolloin se jäi autioksi ja on nykyään Lekvattenin kotiseutuyhdistyksen omistuksessa.

Kenttäpiispa Viljo Remes ja Matti Remes patikoimassa Ritamäestä takaisin linja-autolle.

Mutusteltiin muttia

Suomalaismetsien kansallisruoka on mutti. Se on nykyään tehty kevyesti paahdetusta kaurasta. Menneinä vuosisatoina mutti saatettiin valmistaa mistä viljasta tahansa. Mutin kanssa syötiin silavaa runsaan rasvan ja puolukkahillon kanssa. Matkalaiset kertoivat, että muttia ei tunneta Kiuruvedellä, mutta esimerkiksi Sievissä se on tunnettu perinneruoka. Mutista saa hyvän aamiaisruoan sekoittamalla jauhoja piimään ja jälkiruoka siitä tulee kun sekoittaa niitä survottuihin puolukoihin. Muttijauhoja ei saa keittämisen aikana hämmentää ja Pohjois-Värmlannissa sanotaankin, että hyvän mutinkeittäjän pitää olla laiska. Talo jossa muttia syötiin oli Myllylä-niminen ja sen ensimmäinen asukas oli Erik Mylläri,joka ilmaantui paikalle 1600-luvun puolivälissä. Myllylän nykyinen päärakennus, joka on tehty vuonna 1774, on paritupa-tyyppinen ja sen vanhin osa on perinteinen savupirtti. Talon viimeinen asukas oli Klara Persson joka kuoli vuonna 1950 ilman rintaperillisiä ja testamenttasi kotinsa silloiselle Lekvattenin kunnalle. Valtion antikvariaattivirasto on julistanut talon rakennusmuistoksi.

Myllylä on iso suomalaistalo. Siellä oli sähköt viime vuosisadan alussa vaikka saman kylän muihin taloihin ne vedettiin 30 vuotta myöhemmin. Myllylässä tarjoillaan kesäisin muttia ja läskiä.

Remestorppa

Remesten matkan pääkohteena oli tietenkin oman suvun asuttama paikka, Remestorpet eli Remestorppa. Tämä paikka sijaitsee peninkulman verran Myllylästä etelään. Remestorpassa ei ole enää pystyssä rakennuksia, mutta kivijalasta ja uunin kiviröykkiöstä voi helposti nähdä, että nimestään huolimatta Remeksillä on ollut iso talo asuttavanaan. Vanhimmalla talon paikalla näkyi vielä keisarinliljoja, humalaa ja pari omenapuuta, vaikka paikka on jäänyt autioksi jo 1800-luvun lopulla. Remestorppaan on sittemmin rakennettu kaksi muuta asuinrakennusta, mutta nekin on jo purettu pois. Ensimmäinen asukas oli Paavo Erkinpoika Remes, joka ilmaantui tälle paikalle 1690-luvulla. Paavolla oli 9 lasta jotka yhdessä äitinsä kanssa häviävät kirjoista 1720 paikkeilla. Tuossa vaiheessa oli Paavo jo kuollut. Eräs toinenkin Remes, Olli Remes, näkyy Puralan talossa 1600-luvun loppuvuosina. Kaikesta päätellen tila on ollut iso, koska asuinrakennuksesta pohjoiseen, noin 2 km:n päässä on Remessuo ja sen vieressä Remesmäki ja ne ovat todennäköisesti sijainneet Paavo Remeksen mailla.

Remestorppa Lekvattenissa oli matkan yksi pääkohteista. Autioksi jääneen talon peruskivellä Elsa Kangas Espoosta, kenttäpiispa Viljo Remes Helsingistä ja Matti Remes Karjaalta.

Suomalaiskulttuurikeskus

Torsbyssä sijaitsee vanhassa ruukin patruunan kartanossa metsäsuomalaisten tutkimuskeskus, jonka nimi on Torsbyn Suomalaiskulttuurikeskus. Näissä tiloissa on metsäsuomalaisuutta käsittelevä, laaja kirjasto, arkisto, näyttelytilaa ja pysyvä näyttely sekä kirjakauppa. Keskuksesta saa turisti myös ajankohtaista tietoa alueen eri tapahtumista. Tellervo Zetterberg kertoi keskuksen toiminnasta ja metsäsuomalaisista. Muistoksi käynnistään jättivät Remekset pöytämallisen sukuviirinsä Suomalaiskulttuurikeskukselle. Näyttelyssä oli nähtävänä metsäsuomalaisten työkaluja, valokuvia, rakennusten pienoismalleja ja myös hyvin harvinainen suomenkielinen raamattu, jonka Kaarle Akseli Gottlund oli antanut Paavo Räisäselle Öijärin kylässä, Norjan suomalaismetsissä. Keskuksessa saimme myös kuulla kuuluisan Kaisa Vilhuisen ääntä.

Remesten sukuseuran matkalla kävimme myös katsomassa merkillistä maahan piirrettyä ristiä Mikkolan talon läheisyydessä. Risti on ollut maassa jo 1800-luvun puolivälissä.

Suomalaismetsien mystiikkaa

Kolmantena matkapäivänä tutustuimme Rikenbergin kotiseutumuseolla merkillisiin ulkorakennuksen oveen kaiverrettuihin piirroksiin. Näitä kuvia miehet saattoivat vuoleksia eri paikkoihin siinä toivossa että juuri tietty nainen alkaisi katsella perään. Jos osasi vielä oikeat luvut, oli asia selvä.

Pienessä Röjdenin kylässä oli Mikkolan talon luona maahan tehty risti, joka on ollut siinä jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Perimätiedon mukaan eräs metsäsuomalainen oli sen siihen piirtänyt sanojensa vakuudeksi. Jos hän valehtelisi, häviäisi risti maasta. Samassa kylässä oli myös 1900 luvun alussa kummitustalo Välgunah. Koska keittoastiat lentelivät liedeltä ja eläimet irrottautuivat kytkyestään, ei talossa voinut asua ja se oli jätettävä autioksi. Vielä löytyi tästä pienestä kylästä merkillinen luonnonoikku; Suuri, monen sadan tonnin painoinen kivi lepää muutaman pienen kiven päällä kallion päällä. Näyttäisi siltä että joku on pannut pikkukivet sinne jälkeenpäin. Jättiläiset ne tekevät kaikenlaista…

”Männöö ku Kotluntin poeka”

Tällainen sanonta tulee Juvalta. Vuonna 1821 teki Uppsalassa opiskelemassa ollut juvalaisen kirkkoherra Matias Gottlundin Kaarle Akseli-poikamatkan Värmlannin suomalaismetsiin. Kolme vuotta hän oli käynyt tutustumassa Taalainmaan ja Helsinglandin metsäsuomalaisiin. Nuori Gottlund ymmärsi hyvin pian metsiä kiertäessään, että nämä maamiehet tarvitsevat apua. Gottlundia kutsuttiin myös suomalaismetsien apostoliksi. Hän valitsi metsäsuomalaisten keskuudesta 6 Ruotsin- ja 6 Norjan puoleista talonpoikaa, jotka saivat tehtäväkseen viedämonisatasivuinen ehdotus Tukholmaan kuninkaalle ja valtiopäiville päätettäväksi. Gottlund joutui kuitenkin aika pian viranomaisten huomion kohteeksi ja lopuksi karkotettiin Suomeen, joka toistakymmentä vuotta sitten oli liitetty silloiseen Venäjään. Gottlundia pidettiin Venäjän vakoojana ja kansan villitsijänä. Hän ehti kuitenkin tehdä paljon hyvää metsäsuomalaisten keskuudessa. Öijerissä asuneen Paavo Räisäsen avustuksella välitti hän satoja kirjoja suomalaistalouksiin ja siellä luettiin myös Turun Sanomia. Metsäsuomalaisia arveltiin tuolloin olleen noin 20 000 ja huomattava osa heistä osasi ainoastaan suomea.

Norjan Juwanniemi

Gottlund laati hankkeen, jonka mukaan suomalaismetsiin rajan kahta puolta perustettaisiin suomenkielinen kihla- ja seurakunta. Seurakunnan pääpaikkana olisi Juwanniemi niminen paikka Norjan puolella. Lisäksi perustettaisiin kaksi kappeliseurakuntaa; Lauttasalmi ja Kirveskangas. Tämä hanke ei kuitenkaan toteutunut ja näin jäi Juvanniemen kirkko ja kylä rakentamatta. Paikka on suuren Rögdenjärven eli Röyvvänjärven pohjoispuolella kauniilla mäntykankaalla, kuten Gottlundinkin aikoina. Muistona Gottlundin hankkeesta näkyi ainoastaan suureen kiveen hakatut sanat ”Juwanniemi 25/11 1821 CAG”

Tämän suuren kiven paikalle piti aikoinaan rakentaa suomalaiskaupunki, jonka nimeksi olisi tullut Juwanniemi. Matkalaiset yhteiskuvassa tällä historiallisella paikalla.

Erkki Remesihmettelemässä Kaarle Akseli Gottlundin tekemää päiväystä rakennettavan kaupungin paikalla.

Metsäsuomalaissukujen nimiä on kirjoitettu tähän muistokiveen yli 400. Kuvassa Pertti Remes Kiuruvedeltä, Matti Remes sekä Erkki ja Kyllikki Remes Kuopiosta.

Suomalaismetsien tasavalta

Norjan puolella, pienessä Svullryan kylässä on joka vuosi kolmen päivän mittainen tapahtuma, jota kutsutaan suomalaismetsäpäiviksi. Näinä päivinä irrottautuu tämä kylä Norjan kuningaskunnasta ja muodostaa suomalaismetsien tasavallan. Tätä juhlaa pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1960 ja presidentiksi valittiin loppuiäkseen kirjailija Asta Holth. Tasavallalla on myös oma lippu ja hallitus. Lippu on vihreä ristilippu jossa on musta ristija harmaata välissä. Tasavallan keskustassa kävimme katsomassa presidentin kotia ja ihailimme kylän keskustassa ollutta siperialaisesta lehtikuusesta tehtyä motellia. Asta Holth on Norjassa hyvin tunnettu kirjailija. Hän syntyi täällä Svullruassa13.2.1904 ja kuoli myös täällä 1999. Hänen käytössään oli valtion kustantama kirjailijakoti, vaikka hän asuikin mielellään harmaassa mökissään, jonka edustalle on pystytetty hänen muistokseen näköispatsas. Holth on Suomessa melko tuntematon, vaikka hänen kirjojaan on käännetty mm venäjäksi.

Perinneruoka silppu

Mullikkalan suomalaistalossa oli meillä lounas, jonka nimi oli epäilyttävä silppu. Apettako nyt saataisiin? Mullikkalan emäntä Elsie Waalberg laittoi kuitenkin pöytään maittavan aterian, jonka ainekset olivat; perunaa, sianlihaa, sipulia ja maitoa. Ainekset oli silputtu pieniksi kuutioiksi ja sekoitettu keskenään. Tästä oli ruokalaji saanut nimensä. Silppu ei ole niin vanha perinneruoka kuin mutti. Mutti on siltä ajalta kun perunaa ei vielä ollut täällä Pohjolassa. Silpussa peruna on tärkeä ja pääasiallinen aineosa. Hyvänmakuinen ja täyttävä oli tämä silppu ja sen kanssa joimme mehua ja söimme läpinäkyvän ohutta norjalaista leipää. Mullikkala on saanut nimensä ensimmäisestä asukkaastaan, Suomesta tulleesta Tahvo Mullikasta. Kuuluisa Niittahon Jussi oli muuten eno muttiemännällemme Elsielle. Elsie Waalberg rakennutti tämän muttiravintolan, joka valmistui vuonna 1990 ja näin ollense on Skandinavian viimeisin savupirtti.

Mullikkalan viihtyisässä pirtissä Norjassa nautittiin silppuateria. Eikä ollut apetta!

Silppu on metsäsuomalaisten vanha perinneruoka. Sen pääaineksena on silputtua perunaa ja sianlihan paloiteltuja kappaleita.

Yllätyskonsertti

Iltapäivällä saavuimme Puralan suomalaistaloon kahville. Puraisten suku tuli tälle paikalle 1640-luvulla ja siitä sille nimi. Talon omistaa vuodesta 1964 lähtienSolör-Värmlandin Suomalaiskulttuuriyhdistys. Tämä katsoo olevansa hyvin erikoinen seura, koska se vaalii kolmannen maan kulttuuria. Talossa oli paljon vanhoja esineitä. Mielenkiintoisimpia olivat Niittahon Jussin ja Kaisa Vilhuisen tavarat. Puralassa saimme kahvin ja pullan lisäksi myös konsertin jonka esitti meille Gun-Britt Gerhardsson Valle Jönssonin kitarasäestyksellä. Tämä pariskunta asui sitä paitsi aivan Mattilan naapurissa Alagylässä. Matkan järjestäjä oli pitänyt koko asian salassa ja se tuli matkalaisille yllätyksenä. Puralan nykyinen rakennus on rakennettu vuonna 1808 ja se seutukunnan kookkaimpia. Kesäisin siellä järjestetään hyvin monenlaisia tilaisuuksia ja tarrrjoillaan suomalaismetsien perinneruokaa, muttia läskin kanssa.

Gun-Britt Gerhardsson ja Valle Jönsson esittivät Remesten sukuseuran matkalaisille yllätyskonsertin. Mukana oli monia tuttuja lauluja.

Kolmannen matkapäivän iltana kävimme Jussintorpalla, jossa asui aikoinaan Jussin-Kaisa eli Kaisa Vilhuinen. Hänet tunnettiin ruotsalaisten kirjoissa nimellä Karin Henriksson. Jussintorpalla ei ole muuta asuntoa enää jäljellä kuin se maakuoppa, jossa Kaisa asui muutamia vuosia. Hirsisen pikkumökin raunioilla oli menneisyyden siipien havinaa. Kaisa kuoli Puralan talon kamarissa vuonna 1941 ja oli hyvin monen suomalaisen kielentutkija ja kansatieteilijän haastattelema ja tuttu. Kaisa oli yksineläjä, joka teki töitä taloihin ja piti pientä torppaa itselleen ja nuorimmalle pojalleen Karl Perssonille. Kaisa osasi käyttää erilaisia yrttejä lääkkeinä ja kaiken lisäksi oli hän selvänäkijä.Kaisa osasi valtavat määrät kalevalaista runoutta ja kansanperinnettä. Hänen mukaansa Kalevalassa mainittu Sampo on se pilari, joka pitää taivaan kantta ylhäällä niin ettei se pääse putoamaan ihmisten päälle.

Puralan suomalaistaloa pitää yllä norjalais-ruotsalainen yhdistys. Erik Purainen oli ensimmäinen tässä paikalla 1600-luvulla. Talo on vuodelta 1808.

Niittahon Jussi

Kaikkein tunnetuin metsäsuomalainen on kuitenkin Niittahon-Jussi. Hänen oikea nimensä oli Johannes Johansson Oinoinen, mutta asui mökissä, jonka nimi oli Niittaho. Jussi oli Suomessakin useita kertoja ja sai silloiselta presidentti Kekkoselta Suomen leijonan kultaisen ansiomerkin. Jussilla oli monia muitakin ansiomerkkejä. Jussi kävi nuorena Amerikassakin ja oli vähällä joutua siellä naimisiin. Hän oli kuitenkin poikamies elämänsä loppuun saakka ja kuoli 90 vuotiaana helmikuussa 1964. Jussi oli raittiusmies ja puhui mielellään siitä, että ihmisten pitäisi asua enemmän luonnon helmassa eikä ahtautua kaupunkeihin. Jussia on kutsuttu myös suomalaismetsien viimeiseksi vaeltajaksi. Eräässä filmissä näytellessään hän taittoi polvensa ja joutui sitä sairastamaan. Hän meni kuitenkin verstaalleen ja teki itselleen puisen polvinivelen, jossa oli rautainen nivel. Kun tämä alkoi kitisemään laittoi hän siihen ompelukoneöljyä, näin hän ainakin kertoi filmin ensi-illassa ja näytti keksintöään yleisölle. Norjalaiset antoivat hänelle tästä keksinnöstä kunniatohtorin arvonimen.

Mårbacka

Sukuseuran neljäntenä matkapäivänä pistäydyimme Mårbackassa, kirjailija Selma Lagerlöfvinkodissa. Hän oli syntynyt 1858 tässä upeassa talossa, mutta se joutui vieraisiin käsiin Selman ollessa nuorena. Selma oli päättänyt tulla kirjailijaksi. Hän alkoi saada kirjoilleen uusia lukijoita ja menestyi hyvin ja näin avautui taloudellinen mahdollisuus ostaa Mårbacka takaisin. Talo peruskorjattiin vuosina 1921-1923 nykyiseen muotoonsa ja on nyt museona. Selma Lagerlöf valittiin vuonna 1914 ensimmäisenä naisena Ruotsin Akademiaan. Hänen kirjalliset kykynsä olivat tunnustettuja kansainvälisestikin ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1909. Selma Lagerlöf oli innokas kirjeiden kirjoittaja myös ja kun hän kuoli vuonna 1940, jätti hän jälkeensä yli 26 000 kirjettä. Testamentin mukaan ne piti arkistoida ja arkiston sai avata vasta 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Arkiston avauduttua alettiin tutkia tämän kuuluisan kirjailijan yksityiselämää. Suurin yllätys kai lienee ollut se että hänen naispuoliset ystävättärensä olivat miehiä parempia.

Mårbacka oli kirjailija Selma Lagerföfin koti. Remesten sukuseuran matkalaiset kävivät tutustumassa tähän Ruotsin matkailuvalttiin.

Teksti ja kuvat : Seppo Remes

Taustatietoa matkan kohteista

Suomenkielistä taustatietoa matkan kohteista ja Värmlannista löytyy netistä muun muassa Finnsamin kotisivuilta osoitteesta

http://www.finnsam.org/Suomeksi.htm

Ruotsinkielisiltä sivuilta löytyy asiaa enemmänkin

http://www.finnsam.org/

Torsbyn suomalaiskultturikeskuksen kotisivut voivat myös olla hyödyksi

http://www.finnkulturcentrum.com/Finska/index.html

Ruotsinkielistä lisätietoa netistä löytyy runsaasti esimerkiksi osoitteista

http://www.mattila.se/fritid.htm

http://www.xpress.se/~dabeap18/mattila.html

http://www.varmland.org/torsby/index.asp?typ=detail&id=3340&ty=3&su=25&lang=1

http://www.finnkulturcentrum.com/

http://www.varmland.nu/kvarntorp/index.htm

http://web.telia.com/~u65111296/suomalaismetsat.htm