Sukukirje 6.6.2011

Hyvät Remekset ja muut sukulaiset !

Tervehdykseni teille kaikille täältä eteläisestä Suomenmaasta. Tämä loppukevät on ollut varsin viileä. Toivon mukaan jo kirjettä saadessanne ilmat ovat lämmenneet.

Sukutapaaminen Oulussa helmikuun lopulla onnistui erittäin hyvin. Oli miellyttävää tavata siellä Pohjois-Pohjanmaan ja erik. Oulun seudun Remeksiä. Toivon mukaan tilaisuus oli teillekin antoisa siinäkin mielessä, että rohkaistutte tulemaan aktiivisesti mukaan seuran toimintaan. Ilahduttavaa oli havaita, että eräs Oulun sukuhaara on tehnyt itse sukututkimusta jota myydään sukukokouksessakin. Jospa tämä kannustaisi muitakin sukuun kuuluvia tutkimaan ja kirjoittamaan sukuhaaroistaan.

Tämän vuoden ja kesän päätapahtuma on Kiuruveden kirjasto-kulttuuritalon tiloissa pidettävä

SUKUKOKOUS JA SUKUJUHLALLISUUDET 23-24.7.2011

Ohessa seuraa sukukokouksen asialista. Siitä nousee esille mm. se, että seuran hallitus esittää jäsenmaksun korottamista 24 euroon kolmen vuoden toimintakaudelle ja vastaavasti ainaisjäsenmaksun korottamista 160 euroon. Toiminnan lisääntyminen vaatii hiukan lisää varoja. Kuitenkin maksu on edelleen hyvin alhainen, vain 8 euroa vuotta kohden.

Seuran esimies Valvatti Remes-Siik on ilmoittanut vakaana kantanaan, ettei hän enää halua jatkaa kolmatta kautta. Kun hallitus esittää, että seuraavaa sukukokous vuonna 2014 olisi Oulun seudulla, niin olisi tarkotuksenmukaista saada uusi puheenjohtaja siltä suunnalta. Voisitteko Oulun seudun jäsenet miettiä asiaa keskuudessanne. Hallituksessa on sääntöjen mukaan kolmen jäsenen kuudesta aina oltava erovuorossa. Tämäkin tuonee vaihtuvuutta hallitukseen.

Sukujuhlan alustava ohjelma ohessa. Siinä nousee päällimmäiseksi professori (emer.) Eino Murtorinteen juhlaesitelmä Kiuruveden kappeliseurakunnan perustamisesta ja ensimmäisen kirkon rakentamisesta, jossa puuhassa Matti ja Paavo Remes olivat keskeisimpiä aloitteentekijöitä. Tuosta tapahtumasta tulee kuluneeksi 250 vuotta vuonna 2013. Sen merkeissä paljastetaan sunnuntain juhlajumalanpalveluksen jälkeen kirkonrakentajien muistolaatta. Jumalanpalveluksessa saarnaa Kuhmon seurakuntapastori Anna Liisa Hakulinen, Vieremän Remeksiä. Muistolaatan paljastustilaisuudessa seuraa edustavat aikaisemmat esimiehet Viljo Remes ja Lauri Remes sekä nykyinen esimies Valvatti Remes-Siik, joka myös pitää luovutuspuheen seurakunnalle.

Kulttuuritalolla on avoinna yleisölle kesäkuun alusta lähtien kaksi näyttelyäkin. Ulla Remes Kuopiosta (synt.Pielavedellä) yhdessä tyttärensä Paulan ja Enni Kinnusen Rovaniemeltä (os. Remes Vieremältä) kanssa pitää taidenäyttelyn.

Kirjaston aulassa on kirjanäyttely, jossa on kirjaston valitsemana esillä joukko kirjoittavien Remesten teoksia.

Käsityökeskuksessa on lisäksi esillä Remesten käsityötaidon näytteitä.

Ohjelmaa on siis luvassa runsaasti. Toivon mukaan se houkuttelee paljon, paljon osallistujia sukupäiville !

Pyydämme kaikkia lauantain kokoukseen ja sukujuhlaan tulevia ilmoittautumaan etukäteen, jos suinkin mahdollista viim. 16.7. juhlakutsussa olevan ohjeen mukaan.

ETHEL E. E. REMEKSEN APURAHAT JAETTU

Vuoden 2011 apurahat on myönnetty lasitaiteen ja lasinpuhalluksen opiskelijalle Helmi Remekselle Nuutajärveltä ja DI Jukka J. Remekselle, joka valmistelee väitöskirjaa Oulun yliopistossa. Kaikkiaan hakijoita oli seitsemän ja kaikki he hyvin kelvollisia saamaan apurahan. Toivottavasti näemme uudet apurahan saajat sukupäivillä.

UUDET KOTISIVUT AVATTU

Seura on saanut viime talven aikana hallituksen jäsen Taisto Toivolan uudistamat kotisivut, joihin voit tutustua osoitteessa: http//www.remekset.nettisivu.org

Olisi hyvin ilahduttavaa, jos suvun jäsenet kirjoittaisivat sinne tekemistään sukututkimuksista ja muistoistaan, lähettäisivät valokuvia, uutisia tämän päivän Remeksistä ymv. aineistoa ja kommentteja.

Tervetuloa aktiiviseksi kotisivujen käyttäjäksi !

JÄSENMAKSUJEN MAKSAMISESTA

Pyydämme, ettette vielä maksaisi alkaneen toimintakauden jäsenmaksuja, koska sukukokouksessa on odotettavissa maksun korotus. Maksaminen tässä vaiheessa aiheuttaisi vain sekaannusta. Ilmoitamme syksyn aikana uudet jäsenmaksut ja ohjeet niiden maksamisesta.

HANKI UUSIA JÄSENIÄ ENNEN SUKUJUHLAA !

Haastan vielä kaikki jäsenet hankkimaan ainakin yhden uuden jäsenen viimeistään sukukokoukseen mennessä. Ilmoita uudesta jäsenestä sihteerin sähköpostiin Jäseneksi voi myös kirjoittautua juhlapaikalla sukupäiville ilmoittautuessa.

JÄSENTIETOLOMAKE JA JÄSENKYSELY HARRASTUKSISTA

Ohessa seuraa kyselylomakkeet niille jäsenille, joilta emme vielä talven aikana lomakkeita saaneet. Toivon, että voisitte täyttää ne kaikissa kohdissa ja lähettää sihteerille joko postissa (tai sähköisesti kotisivuilta, mikä siirto ei valitettavasti ole aina onnistunut sihteerille saakka). Tiedoilla on suuri merkitys seuramme toiminnan kehittämisessä.

LAHJOITUKSIA SUKUSEURALLE

Sukuseuran hiljalleen monipuolistuva toiminta vaatii varoja. Siksi hallitus esittää sukuko-

koukselle, että perustettaisiin lahjoitusrahasto tai vastaava. Toivottavasti sukukokous suhtautuu aloitteeseen myönteisesti ja jäsenetkin voisivat pohtia, miten tukea sukuseuraa. Palataan asiaan sukukokouksen jälkeen.

TERVETULOA SUKUPÄIVILLE SUURELLA JOUKOLLA ERI PUOLILTA MAATA !

Sukuterveisin Matti Remes