Aihearkisto: Jäsenien juttuja

Ulla Simelius kirjoittaa ukkinsa Augusti Remeksen kaupasta

Talo on rakennettu noin vuosina 1910-1911 kaupparakennukseksi, koska Varistaipaleen kanavan rakentaminen alkoi niihin aikoihin ja sen rakensi kauppias Koponen Karvion kanavalta, n. 4 km meidän paikasta. Augusti oli ollut jo silloin Iisalmessa ja Kuopiossa kaupassa töissä ja haki jostain syystä Karvion kauppaan töihin. Hän työskenteli Karvion kaupassa, ja kun meidän talo valmistui, hän alkoi hoitaa kauppaa vaimonsa Editin kanssa. Edit os. Tolvanen on kotoisin Heinävedeltä. Hän osti kaupan itselleen v.1914, joten kauppa täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Myös Varistaipaleen kanava täyttää 100 vuotta, joten silloin kauppa on auki taas. Viimeksi se oli auki v.2004. Kauppa suljettiin v. 1971 silloisen kaupanhoitajan Erkin jäädessä eläkkeelle. Me asuimme Helsingissä ja olimme loma-ajat täällä. Mummoni ei halunnut ketään jatkamaan kauppaa.

Kaupassa oli aina kauppa-apulaisena joku nuori nainen, joka meni tietenkin kohta naimisiin jonkun kylän pojan kanssa. Nilsiästäkin on tullut joku, mutta yleensä lähikyliltä. Augusthan kuoli v.1940 ja silloin kauppa-apulainen Erkki sai vastuun kaupan hoitamisesta.

Äitini Elna, joka oli syntynyt v.1916, oli ainoa lapsi ja silloin ei täällä ollut oppikoulua, joten hänet lähetettiin kansakoulun jälkeen Kuopion tyttökouluun. Sieltä hän lähti opiskelemaan Helsinkiin Kauppakorkeakouluun ja valmistui ekonomiksi v.1939. Olen ajatellut aikuisena, että pieneltä maalaiskylältä lähtenyt nuori tyttö on ollut aika rohkea! Siellä hän tapasi isäni Veikko Toivolan ja menivät naimisiin. Minulla on isoveli Juha ja hän asuu Espoossa vaimonsa ja lastensa sekä lastenlastensa kanssa. Minä Ulla olen muuttanut mieheni Veikon kanssa tänne vakituisesti asumaan v 1990 Helsingistä, jossa me molemmat olemme syntyneet ja tehneet uramme.

Äitini Elna Inkeri kuoli v.1983 ja isäni Veikko v.1963, Edit-mummo v.1986. Taloa pidettiin ”kesämökkinä” pitkään, kunnes muutin yhdeksi vuodeksi v.1990 tänne töihin äitiyslomansijaiseksi ja silloin naksahti jossain, täällähän on ihan mukava asua!

Menin vuoden jälkeen takaisin Hesaan, mutta kokoajan suunnittelin tänne muuttoa ja sitten v.1993 perustin oman yksityisen hammashoitolan Karvioon. Siellä käy Kuopiosta haamaslääkäri kerran viikossa, jolloin toimin hänen hammashoitajana ja muulloin teen omia potilastöitä, olen koulutukseltani suuhygienisti. Hoidan kaiken itse puodissani. Veikko oli vielä kauan ”etelässä” töissä atk-asiantuntijana, mutta alkoi tehdä myös etätöitä täällä.

 

REMEKSET RETKELLÄ POHJOIS-KARJALASSA

Sukuseuran viikonloppumatka vei suvun ja Suomen historian jäljille

Remesten sukuseuran elokuisen viikonloppuretken ohjelmaan kuului jälkiä taiteesta, elämästä ja historiasta. Kohteina olivat Lapinlahden taidemuseo, Lintulan ja Valamon luostarit, Varistaipaleen kanava ja sen vieressä sijaitseva Remeksen museokauppa, Eeva ja Paavo Ryynäsen Paateri Lieksassa sekä Koli.

Lapinlahden taidemuseon Jälkiä matkalla –näyttelyssä kahden ystävyksen, Kuutti Lavosen ja piispa Arsenin, taideteoksissa näkyi muistoja elämän varrella kohdatuista kokemuksista, tapahtumista ja ajatuksista. Heidän taiteensa perustuu aiheiltaan yhdenmukaiseen eurooppalaiseen kristilliseen taideperintöön. Lähestymistavat ovat kuitenkin erilaiset: Kuutti Lavosen aiheet ammentavat läntisestä taidehistoriasta, piispa Arsenin teoksissa on puolestaan läsnä idän kristillinen kuvatraditio.

Uutta ja vanhaa ikonitaidetta

Maamme ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin tärkeät keskukset ovat Lintulan ja Valamon luostarit. Lintula aloitti toimintansa Karjalan kannaksella vuonna 1895. Nykypaikallaan Heinävedellä se on ollut vuodesta 1946. Sisaristoon kuuluu 11 nunnaa. Vierailullamme kuulimme nunnaluostarin valmistautuvan parhaillaan seuraavana sunnuntaina 25.elokuuta pidettävään kirkkorakennuksen 40-vuotisjuhlaan.

Arkkitehti Vilho Suonmaan suunnittelemaa kirkkoa hallitsee Petros Sasakin maalaama ikoniseinä ja alttarin valtava Jumalansynnyttäjän Ennusmerkki-ikoni. Myös kirkkosalin kupolia ja etuseinän yläosaa koristavat ikonit. Kupoliin oli liimattu viime syksynä Konstantinos Ksenopoulosin kankaalle maalaamat ikonit. Ja juuri ennen vierailuamme oli valmistunut Alexander Wikströmin Apostolien ehtoollinen–seinämaalaus.

Pelastettua historiaa

Perimätiedon mukaan Valamon luostari on perustettu Laatokan Valamon saarelle 1100-luvulla, viimeistään 1300- luvulla. Sen perustajaisinä kunnioitetaan kahta Valamon saarella kilvoitellutta pyhää, Sergei ja Herman Valamolaista. Talvisodan syttyessä saaren siviiliväestö ja veljestö evakuoitiin. Luostarin irtaimisto, taide-esineet sekä kirkollinen esineistö onnistuttiin pelastamaan. Kun luostarille etsittiin uutta paikkaa, menivät luostarin edustajat katsomaan Heinävedelle Papinniemen tilaa, jonka päärakennuksen eräästä huoneesta he löysivät Sergei ja Herman Valamolaisia esittäneen ikonin. Tätä pidettiin erityisenä enteenä ja tila ostettiin luostarille heinäkuussa 1940.

Uudessa Valamossa vieraillessamme tutustuimme paitsi kauniiseen ympäristöön ja vehreään pihapiiriin myös Pääkirkkoon ja Talvikirkkoon, joista jälkimmäisen päädyn mosaiikissa on kuvattu Laatokan Valamon perustajat Sergei ja Herman Valamolainen. Uudessa Kristuksen kirkastumisen kirkossa on kunniapaikalla Suomen historiallisesti merkittävin ikoni, Konevitsan Jumalanäiti, joka sodan melskeissä tuotiin Suomeen ja sijoitettiin luostariin vuonna 1956.

Valamon kulttuurikeskuksessa on lisäksi tilat ikonien konservoinnille, luostarin kirjastolle sekä arkistolle. Kulttuurikeskuksen historiallisessa näyttelyssä voi tutustua Valamon luostarin historiaan ja Laatokan Valamosta pelastettuun kirkolliseen esineistöön.

Oman suvun kaupassa

Varistaipaleen kanava sijaitsee Heinävedellä Varistaipaleen kylässä. Se kuuluu Kallaveden reitin itäiseen haaraan Juojärven reittiin, joka yhdistyy Varisvedellä maailman kauneimmaksikin vesireitiksi kutsuttuun Heinäveden reittiin. Kanava on pohjoismaiden syvin, pudostuskorkeudeltaan Suomen suurin ja maan ainoa nelisulkukanava. Sitäkin mieluisampi kohde oli kuitenkin kanavan varrella olevan kauniin kylän vanha K-kauppa, jonka oli 1900-luvun alkupuolella perustanut August Remes. August syntyi vuonna 1884 Iisalmen Valkeismäen Verka-ahossa. Hän meni naimisiin heinävetisen Edit Tolvasen kanssa. Kauppaa he pitivät useita vuosikymmeniä. Nykyään kauppa on museona. Sen hyllyiltä löytyvät niin jauhopussit kuin Työmies- ja Klubi-tupakat, naisten väskyt ja lakanapitsit sekä monet tarpeelliset astiat ja työvälineet. Kauppaa ja koko Remeksen kauppakartanoa ylläpitää Augustin ja Editin tyttären tytär Ulla Simelius miehineen.

Paaterin kirkko

Eeva Ryynänen, omaa sukua Åsenbrygg, syntyi Vieremällä vuonna 1915. Hänen kerrotaan jo lapsena innostuneen veistelemään puusta eläimiä, kuten lintuja, kissoja ja hevosia. Vuonna 1934 hänet hyväksyttiin Ateneumiin Veljekset Hiidenkivellä-veistoksen ansiosta. Eeva avioitui vuonna 1944 maanviljelijä Paavo Ryynäsen kanssa ja asettuivat asumaan Vuonisjärven Paateriin Lieksaan. Eeva veisteli maatalon töiden ohella ja tuli tunnetuksi eri puolilla Suomea. Myöhemmin he luopuivat karjan pidosta ja Eeva panosti Paavon avustaessa veistosten tekemiseen, joita valmistui noin 500. Hänen suurin työnsä on ainutlaatuinen Paaterin kirkko, joka valmistui vuonna 1998. Eeva Ryynänen kuoli vuonna 2001.

Koli

Retkellä yövyimme Valamossa ja Kolilla. Kolihan on jäänne vuoristosta, jonka jääkaudet ovat silottaneet. Kovin kiviaines on jäänyt koholle kuin kuluneen puupenkin oksankohdat. Sen rinteillä harjoitettiin muinoin kaskikulttuuria. Myöhemmin se innoitti taiteilijoita kuten Jean Sibeliusta, Juhani Ahoa, I.K. Inhaa ja erityisesti Eero Järnefeltiä. Nyt se on sekä retkeilijöiden että turistien suosikkikohde.

Retken yhteenvedoksi lainaan Kuutti Lavosta:” Elämä jättää meihin sisäisiä jälkiä. Me jätämme elämään, aikaan ja paikkaan ulkoisia jälkiä. Maailmankaikkeuden mittakaavassa jättämämme jäljet ovat minimaalisia, mutta sisällämme kannamme tuota kaikkeutta, tuntemusta ikuisesta ja äärettömästä.”

Valvatti Remes-Siik

Arkisto 2011

SUKUPÄIVÄT 23-24.7.2011 KIURUVEDELLÄ

Kiuruveden kirjasto-kulttuuritalossa, Lähteentie 10.

Ilmoittautuminen ennakkoonviim. 16.7. – tärkeää ruokailun vuoksi – Erkki Heinoselle : erkki.heinonen@kiuruvetinen.com tai puh. 0400-160 162 tai Harjukatu 13. 74700 Kiuruvesi

(Ellei ilmoittautuminen onnistu Erkille, ota yhteys: valvatti.remes-siik@kolumbus.fi puh. 0451-307 677 tai mattij.remes@gmail.com)

Osallistumismaksu 15 euroa (alle 10-vuotiaat 10 euroa) sisältää aamukahvin ja lounaan lauantaina sekä osallistumisen sukukokoukseen ja kaikkiin sukujuhlallisuuksiin

    • Ilmoittautumisten vastaanottaminen la 23.7. klo 9 -10 Kulttuuritalon aulassa; osallistumismaksujen ja jälki-ilmoittautumisten suorittaminen
    • Aamukahvi klo 9-10 Kulttuuritalon ravintola ”Iltalypsyssä

S U K U K O K O U S la 23.7. klo 10 – 12 Kiurusalissa

Asialista tiivistettynä:

-kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien sekä ääntenlaskijoiden valinta

-kunniapuheenjohtajan kutsuminen

-toimintakauden 2008-2010 toimintakertomuksen, tilien, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon hyväksyminen sekä vastuuvapauden myöntäminen

-sääntömuutosesitys; tilintarkastajista tulee toiminnantarkastajia, Helsingin Sanomat poistetaan kokouskutsulehtenä

-jäsenmaksuksi ehdotetaan seuraavalle toimintakaudelle 24 euroa (3 vuotta x 8 euroa) ja ainaisjäsenmaksuksi 160 euroa

-toiminnantarkastajien vaali; entiset Ritva Kärkkäinen Iisalmesta ja Anneli Remes Kiuruvedeltä, varalla Pekka Remes ja Aarne Kämäräinen mol. Kiuruvedeltä.

-esimiehen vaali; Valvatti Remes-Siik ei enää halua jatkaa

-hallituksen jäsenten vaali; sääntöjen mukaan hallituksessa jatkavat Pekka Kyllönen Kärsämäeltä, Eero Remes Kiuruvedeltä ja Taisto Toivola Lahdesta, erovuorossa ovat Elsa Kangas Espoosta, Kirsti Pakula Kuopiosta ja Erkki Remes Kuopiosta.

-alkaneen toimintakauden 2011-2013 toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen

-esitetään seuraavan sukukokouksen pitämistä vuonna 2014 Oulun seudulla

-muut mahdolliset asiat

Lounas ravintola ”Iltalypsyssä” klo 12-13

Tarjolla sekä lihakeittoa että kasviskeittoa ja luonnollisesti salaattia, juotavaa, leipää.

S U K U J U H L A la 23.7. klo 13 – 15 Kiurusalissa

Ohjelmassa alustavasti:

-Tervehdykset

-Juha Remeksen musiikkiesityksiä

-Professori (emeritus) Eino Murtorinne, juhlaesitelmä: ”Kiuruveden kappeliseurakunnan synty”

-Matti Remes, laulu, säestää Juha Remes

-Tunnuspalkinnon myöntäminen Seppo Remekselle ja hänen uusimman teoksensa ”Ruomin Remekset” esittely

-Vuosien 2009 ja 2010 apurahojen saajien esittäytyminen

-Juha Remes soittaa ja laulaa

-Taidenäyttelyn taiteilijoiden Ulla ja Paula Remeksen sekä Enni Kinnusen esittäytyminen

-Serafina Jaatinen, klarinetti, säestää Juha Remes

-Savolaisten laulu

Kävelykierros hautausmaalla

kosketus Remesten ja muidenkin kiuruvetisten sukujen historiaan, oppaina Kirsti Pakula ja Silja Kastari

Tule tarinoimaan ja taiteilemaan rakkaudesta yhdessä!

Sukuseuralaisilla on mahdollisuus osallistua yhteisötaideteos Rakkaustarinan tekoon Kiuruveden sukukokouksen yhteydessä lauantaina 23.7. klo 9-15. Vanhan kirjaston aulassa pohditaan, mitä rakkaus on ja mihin avainsanaan ajateltu rakkaustarina tiivistyy. Valituista sanoista tehdään paperille teos tussimaalauksen tai grafiikan keinoin ja papereista kootaan pyykkinaru patiolle. Teosta ohjaavat sukuseurasta Ulla Remes työpareinaan kiuruvetiset Leena Tikkanen ja Jukka Mulari.

Teosta on aloiteltu jo Kiuruveden torilla heinäkuussa. Teoksen tekeminen on osa Pohjois-Savon taidetoimikunnan ja kuvataideseura Ars Liberan ESR-rahoitteista LOVE 360 -hanketta, ART 360 -kokonaisuutta, jonka yhtenä tavoitteena on tuoda taidetta uudella tavalla ihmisten ulottuville.

Tervetuloa!

JUHLAJUMALANPALVELUS

Kiuruveden kirkossa sunnuntaina 24.7. klo 10

-Saarnaa Kuhmon seurakuntapastori Anna-Liisa Hakulinen

-Liturgina kirkkoherra Risto Pentikäinen

-Kirkkokuoro

KIURUVEDEN ENSIMMÄISEN KIRKON MUISTOLAATAN PALJASTUS

Vanhalla kellotapulilla jumalanpalveluksen jälkeen

–Kellotapulin kello kutsuu juhlakansaa

–Laatan paljastuspuhe sekä seurakunnalle luovuttaminen, Valvatti Remes-Siik

-Kirkkoherra Risto Pentikäisen puhe

-Veisuupiiri veisaa 1700-luvun vanhoja virsiä, joihin yleisö voi yhtyä

Klo 12.30 kunniakäynti sankarihaudoilla ja seuran ensimmäisen esimiehen Martti Remeksen haudalla

Klo 13.00 kotiseutujuhla kotiseutumuseon pihalla

järjestää Kiuruveden kotiseutuyhdistys

SUKUSEURAN NÄYTTELYT

Kirjaston aulassa Talonpoikaisrunoilijoiden Matti ja Paavo Remeksen – Kiuruveden ensimmäisen kirkon puuhamiesten runot ovat esillä näyttelyssä, jossa lisäksi on mukana suuri joukko Remes-sukua olevien kirjailijoiden teoksia.

Näyttely on esillä 1.6.-29.7.2011

Kulttuuritalon taidemaalari Ulla Remeksen ja hänen tyttärensä Paulan

ylälämpiössä sekä opiskelija Enni Kinnusen (os. Remes) taidenäyttely.

Taiteilijat ovat lauantaina itse paikalla ja esittelevät näyttelyään klo 9 lähtien.

Näyttely on esillä 1.6.-31.8.2011

Kiuruveden Kädentaitojen näyttely,

käsityökeskuksessa jossa esillä Remes-sukuun kuuluvien käsityötöitä,

Kirkkokatu 14 erik. tekstiilejä

Näyttely esillä 1-31.7.2011

SUKUKIRJOJEN MYYNTI

Kulttuuritalon aulassa myytävänä Kirsti Pakulan ja Seppo Remeksen Kiuruveden sukuhaaroja selvittäviä sukukirjoja sekä”Iisalmen nuoretrouvat muuttivat 100 vuotta sitten Ouluun”-vihkonen, kirjoitt. Kaisu Kiiskinen, Jukka Remes ja Seppo Westerlund

**********************

MAJOITUSMAHDOLLISUUKSIA

  • Hotelli-ravintola ”Peltohovi” Asematie 9., 74700 KIURUVESI

    keskustassa 017-760 4600

  • Hotelli-ravintola ”Sininen Helmi” Hankaniementie 110, Kiuruvesi

    entinen maalaistalo K-järven rannalla 040-705 0428

    6 km Iisalmen suuntaan

  • Gasthaus Camping ”Palopaikka” Teollisuustie 7, K-vesi

    myös asuntovaunupaikkoja 0400-945 544

  • Runnin Kylpylä Runnintie 407 A, 74595 Runni

    majoitus, ruokailu 017-7687 524, myyntipalvelu@runni.fi

  • Muu majoitus on mahdollista monissa lomamökeissä, joita on tarjolla vuokralle eri puolilla Kiuruvettä. Niistä pyydämme katsomaan tarkemmin Kiuruveden kunnan kotisivuja os:

    www.kiuruvesi.fi/matkailu/matkailijan palvelut/ hotellit/muu majoitus.

KESÄLLÄ KIURUVEDELLÄ OLEVAT NÄYTTELYT:

1.6.-29.7.2011 KIURUVEDEN KIRJASTON AULASSA (LÄHTEENTIE 10)

REMESTEN SUKUSEURAN NÄYTTELY. Esillä muun muassa talonpoikaisrunoilijoiden Matti ja Paavo Remeksen runot sekä Remesten sukukirjat.

4.6.-31.8.2011 KIURUVEDEN KULTTUURITALON YLÄLÄMPIÖSSÄ (LÄHTEENTIE 10)

ULLA JA PAULA REMEKSEN SEKÄ ENNI KINNUSEN (os. Remes) TAIDENÄYTTELY.

1.7.-31.7.2011 KIURUVEDEN KÄSITYÖKESKUKSESSA (KIRKKOKATU 14)

REMESTEN SUVUN KÄDENTAITOJEN NÄYTTELY.

REMESTEN SUKUKOKOUS JA -JUHLA SEKÄ SUKUTAPAAMINEN 23.-24.7.2011

Ohjelma:

Lauantai 23.7.2011 Kiuruveden kulttuuritalo Lähteentie 10.

Klo. 9.00 Aamukahvi ravintola Iltalypsyssä sekä ilmoittautuminen.

Klo. 10.00 Sukukokous Kiurusalissa.

Klo. 12.00 Lounas Iltalypsyssä ja aulatiloissa.

Klo. 13.00 Sukujuhla.

-musiikkia

-juhlaesitelmä professori Eino Murtorinne

-tunnustusapurahan antaminen

-uuden sukukirjan Ruomin Remekset esittely

-Ethel E.E. Remeksen apurahan saajien esittäytyminen

-muuta ohjelmaa

Juhla päättyy klo 15.00 mennessä.

Päivän aikana mahdollisuus tutustua Ulla ja Paula Remeksen sekä Enni Kinnusen os. Remes taidenäyttelyyn Kiurusalin ylälämpiössä sekä Remesten kirjanäyttelyyn kirjastossa, missä esillä Matti ja Paavo Remeksen runot, valmiit sukukirjat sekä sukuumme kuuluneiden kirjailijoiden kirjoja.

Juhlan jälkeen kävelykierros vanhalla hautausmaalla Silja Kastarin ja Kirsti Pakulan opastuksella.

Tule tarinoimaan ja taiteilemaan rakkaudesta yhdessä!

Sukuseuralaisilla on mahdollisuus osallistua yhteisötaideteos Rakkaustarinan tekoon Kiuruveden sukukokouksen yhteydessä lauantaina 23.7. klo 9-15. Vanhan kirjaston aulassa pohditaan, mitä rakkaus on ja mihin avainsanaan ajateltu rakkaustarina tiivistyy. Valituista sanoista tehdään paperille teos tussimaalauksen tai grafiikan keinoin ja papereista kootaan pyykkinaru patiolle. Teosta ohjaavat sukuseurasta Ulla Remes työpareinaan kiuruvetiset Leena Tikkanen ja Jukka Mulari.

Teosta on aloiteltu jo Kiuruveden torilla heinäkuussa. Teoksen tekeminen on osa Pohjois-Savon taidetoimikunnan ja kuvataideseura Ars Liberan ESR-rahoitteista LOVE 360 -hanketta, ART 360 -kokonaisuutta, jonka yhtenä tavoitteena on tuoda taidetta uudella tavalla ihmisten ulottuville.

Tervetuloa!

ILMOITTAUTUMINEN sukukokoukseen ja -juhlaan ERKKI HEINOSELLE 16.7.2011 mennessä erkki.heinonen(at)kiuruvetinen.com tai 0400-160162

Aamukahvi ja lounas 15euroa ( alle 10 vuotiaat 10 euroa ).

Sunnuntai 24.7.2011

Klo. 10.00 Messu Kiuruveden kirkossa. Saarnaa Anna-Liisa Hakulinen, liturgina Risto Pentikäinen, musiikkia esittävät sukuumme kuuluvat.

Klo. 12.00 Kiuruveden ensimmäisen kirkon puuhamiesten ja rakentajien muistolaatan paljastus vanhalla hautausmaalla Jumalanpalveluksen jälkeen.

Klo. 12.30 Kunniakäynti sankarihaudoilla ja Martti Remeksen haudalla.

Klo. 13.00 Kotiseutujuhla Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen järjestämänä.

Remesten sukutapaaminen vietettiin kaikinpuolin onnistuneesti Oulussa perjantaina 25.2.2011.

Maakunta-arkistossa tutkija Markku Kuorilehto esitelmöi savolaisten yhteyksistä pohjanmaalle ja arkkitehti Kaarina Niskala esitteli Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulun kaupungin pienoismallin vuodelta 1938 ja silloiset tieodossa olevat Remesetn asuinpaikat. Paikalla olleet kertoivat perheistään ja juuristaan sekä esittelivät tekemiään sukukirjoja.

Kulttuuritapaaminen Helsingissä 16.4.2010

Remesten ensimmäiseen kulttuuritapaamiseen osallistui 31 sukuseuran jäsentä. Tutustumiskohteina olivat Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kansallisarkistossa esiteltiin sekä sen historiaa että arkistolaitosta keskeisine tehtävineen ja sen kokoelmia sukututkimuksen kannalta. Kansalliskirjaston kaunis päärakennus sekä sen monet mielenkiintoiset kokoelmat oli kävijöille elämys.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa kerrottiin sen juuri valmistuneen restauroinnin jälkeen käyttöön otetusta päärakennuksesta, seuran toiminnasta ja sen laajasta arkistosta sekä luotiin lyhyt katsaus 1700-luvun kiuruvetisiin talonpoikaisrunoilijoihin Matti ja Paavo Remekseen sekä 1800-luvulla eläneiden Paavo Tikkasen ja Rietrikki Polenin keskeiseen rooliin SKS:n toiminnassa.

Kiuruveden Remeskylän Mattilassa asunut Matti Remes (1704-1765 ) oli tunnettu suomalainen kansanrunoilija. Hänen Iisalmen kirkkoherra Henric Helsingiuksen muistolle kirjoittamansa muistoruno julkaistiin arkkiveisuna ”Suomen Niemen Turussa” vuonna 1757. Tämä on ensimmäinen tunnettu teksti, jossa käytettiin Kalevalan alkusäettä ”Mieleni minun tekevi, ajuni(=aivoni) ajattelevi”. Henrik Gabriel Porthan esittelee teoksessaan ”Tutkimus suomalaisesta runoudesta” Matti Remeksen runon hyvänä esimerkkinä suomalaisesta kansanrunoudesta. Runo on luettavissa kokonaisuudessaan Matti Klingen vuonna 2006 julkaistussa Iisalmen ruhtinaskunta-kirjassa.

Matti Remeksen veli Paavo Remes ( 1723-1800) oli myös kansanrunoilija. Hänet tunnetaan vuonna 1765 Turussa arkkiveisuna julkaistusta kalevalanmittaisesta ”huolirunosta”, jonka hän on sepittänyt veljensä Matti Remeksen muistoksi. Paavo Remes on maininnut kirjoittaneensa ”Huolirunon eläessään kunniallisen ja toimeliaan talon isännän, Mathias Remeksen Kiuruvedeltä, autaallisesta täältäerosta, v.1765.” Henrik Gabriel Porthan esittelee myös tämän runon teoksessaan ”Tutkimus suomalaisesta runoudesta”.Elias Lönnrot julkaisi sen uudelleen Mehiläinen-lehdessä vuonna 1837 ja neuvoi tulevia suomalaisia kansanrunoilijoita pitämään sitä esikuvana runoilleen.

Filosofian tohtori Paavo Tikkanen(1823-1873) oli Suomettaren, ensimmäisen varsinaisen suomenkielisen sanomalehden avainhahmo. Hän vaikutti paljon myös journalistin työvälineen, oman kielen kehittämiseen. Hän syntyi Kiuruveden Hingunniemessä. Hänen isänsä oli valistunut talonpoika, prokuraattori Antti Tikkanen ja äitinsä Liisa Remes oli Kiuruveden Paaran Paavo ja Liisa Remeksen tytär. Paaran Liisa-emännän isä oli edellä mainittu talonpoikaisrunoilija Paavo Remes. Paavo Tikkanen kävi Porvoon lukion ja luki maisteriksi. Hänen Savo-karjalaisessa osakunnassa 14.11.1844 pitämänsä puhe kanonisoitiin sittemmin Suomettaren syntysanoiksi. Taloudellisesti lehden synnyn varmistivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tukitilaukset. Myöhemmin Tikkasesta tuli myös kirjakauppias ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon johtaja sekä toinen omistaja.

Filosofian tohtori Rietrikki Polen (1823-1884)on jäänyt Suomen kulttuurihistoriaan ensimmäisen suomenkielisen tohtorinväitöskirjan tekijänä. Hän oli aikansa kulttuurielämän monitoimivaikuttaja, jonka työ sai merkitystä etenkin aloittelevan suomenkielisen lehdistön kautta ja koululaitoksen piirissä. Fredrik eli Rietrikki syntyi kappalaisen poikana Pieksämäellä. Hänen vanhempansa olivat Kiuruvedellä syntynyt kappalainenFredrik Polen ja myös kiuruvetinen suntiontytär Severiina Hyvärinen (Blinberg). Jo nuorena opiskelijana Polen kokosi 1847 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran apurahan turvin kansanrunoutta ja –satuja Kuopion ja Viipurin lääneistä. Myöhemmin hän oli toimittajana Suometar-lehdessä, toimi eri virastojen kielenkääntäjänä sekä opettajana. Vuonna 1856 hän osti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon. Rietrikki Polenin mukaan nimettiin 1989 Pieksämäen kulttuurikeskus Poleeniksi.

Valvatti Remes-Siik

Remesten tulo Kiuruvedelle versiot 1 ja 2

Remesten tulo Kiuruvedelle, versio 1

Remeksiä, Hyvärisiä ja Tikkasia pidetään Kiuruveen vanhimpina sukuina.

Itseasiassa vieläkin vanhempia on; Kaikkoset ja Pietikäiset esimerkiksi. Kansan keskuudessa elä edelleenkin monenlaisia tarinoita näistä ajoista, jolloin Kiuruvesi alkoi saamaan kiinteän asutuksen. Remekset ja heidän mukanaan tulleet Hyväriset jakoivat keskenään kaikki ne maat, jotka ovat tätä nykyä Kiuruveden keskustan pohjoispuolella. Perimätieto sijoittaa tapahtumat 1500-luvulle – aivan oikein.

Perimätiedon mukaan ensimmäinen Remes oli ontuja, ja häntä kutsuttiin Pylkkö-Remekseksi eli pylköksi. Tarkempi tutkimus tietää hänen nimekseen Ihanus eli juho. Hänellä oli myös samanniminen poika. Pylkkö-Remes oli kotoisin Rantasalmen pitäjän Tuusmäen kylästä. Muistitieto kertoo, että kotitalon nimi oli Laulionpelto. Vaikka sen nimistä paikkaa ei enää Rantasalmella tunnetakaan, on Tuusmäen kylässä komea Remekselän talo.

Perimätiedon mukaan Remes saapui Kiuruvedelle vesiä pitkin soutaen yhdessä erään Hyvärisen kanssa. Nivankoskella nousivat he veneestä ja alkoivat hakemaan itselleen maata. Remes otti haltuunsa joen oikeanpuoleiset maat ja Hyvärinen vasemmanpuoleiset maat. Hyvärinen löysi aika pian mieluisan paikan asunnolleen ja hän rakensi majansa nykyisen Niemiskylän alueelle.

Remes jatkoi matkaa pohjoisemmaksi ja saapui Nälännön järjelle. Tämän järven luoteispäästä löysi hän mieluisen paikan asunnolleen. Sinne hän rakensi Porttiniemeen talonsa, jota pidetään Remesten vanhimpana tunnettuna asuinpaikkana Kiuruvedellä. Täältä käsin Remes kierteli itselleen laajat maa-alueet, Remekselän alueen eli sittemmin Remeskylän.

Remekselän alueen mainitaan kuuluneen Laulionpellon rälssitilan metsämaaksi. Rälssitilan omisti aatelismies Yrjö Pistolekors ja Remekset asuivat siellä maksen veronsa tälle aatelissuvulle. Että Remekselä kuului todella Laulionpellon rälssitilan metsämaaksi vahvistuu mm vuoden 1561 maanjaostelukirjoissa. Remes ei ilmeisesti asunut Kiuruvedellä kuin tilapäisesti – Remekselä kun oli metsäpalsta.

Pylkkö-Remeksen kerrotaan kerran kotiseudullaan Rantasalmella käydessään hukkuneen Luupuveteen. Luupuvedessä on vieläkin Pylkönsaari. Remeksen toveri, Hyvärinen, ei jäänyt toimettomaksi, vaan anasti Portinniemen itselleen ja ajoi Remeksen perheen pois talosta niin että nämä olivat pakoitettuja palaamaan Rantasalmelle.

Perimätiedon mukaan Hyvärinen ei kuitenkaan hallinnut Remeksen maita kauan. Veroherran kuullessa tapauksesta, hän hääti Hyvärisen Porttiniemestä ja palautti Remeksen perheen Kiuruvedelle. Häädetyksi tullut Hyvärinen rakensi sen jälkeen itselleen talon Niemiskylän Hilapan paikalle. Kaikesta päätellen kyseessä oli Tuomas-niminen Hyvärinen, joka omisti vuoden 1561 maanjaoittelukirjan mukaan koko nykyisen Niemisten sukukunnan alueen. Sieltä käsin ovat Hyväriset levinneet Koskenjoelle ja myös nykyisen Lassingin paikalle Osmankijärven rannalle.

Remekset puolestaan alkoivat levittäytyä Pylkkö-Remeksen merkitsemälle alueelle ympäri Remekselää. 1600-luvun lopulla alkoi elämäntila käydä ahtaaksi ja Remeksetkin alkoivat hakeutua oman kylänsä ulkopuolelle; Iisalmeen ja pohjoisemmaksi Oulujoen vesistön rannoille.

Remesten tulo Kiuruvedelle, versio 2

Suomen Museo-nimisessä lehdessä julkaistiin vuonna 1899 Hjalmar Appelgren-Kivalon laatima asutushistoriallinen tarina, jossa kerrotaan Remesten saapumisesta Kiuruvedelle. ”Remekset ja Hyväriset. Jäppiläiset eli Jättiläiset olivat täällä ennenkuin Remekseläiset, joista toinen asettui Mattilaan, toinen Porttiniemeen. Porttiniemessä oli silloin jättiläinen, Maanuanniemessä toinen; niiden välillä oli Nälännänjärvi. Jättiläisillä oli niin kova ääni, että kun istuivat rannalla, puhelivat he toisilleen järven yli. Olihan semmoista sipattelua.

Siitä pitäisi jo olemaan 15 miespolvea kuin Remekset ensin tulivat. Porttiniemestä he levisivät Kytölään, Murtomäkeen, Joppilaan ja Paaranniemeen. Hyvärisiä tuli sitten Mattilaan ja levisivät sieltä Lassinkiin, Koskelle, Palosille ja muualle. Tikkanen tuli Karsikkoniemeen Kiuruvedellä.

Kun kansaa tuli paljon, päätettiin jakaa maat. Remes näki kaakkurin lentävän Luupuvettä kohti (itäkaakkoon) ja arveli, että ehkäpä on tuollakin järvi, koska kaakkuri lentää sinne. Lähti painumaan sinne päin ja löysi järven. Rupesi heti maistamaan vettä ja sanoi: Kylläpä on kalainen vesi tämä! Remes lähti silloin maita merkitsemään, löi pilkat puihin. Lähti ensin Porttiniemestä poikki Nälännänlahden Rikkajoen suuhun; siitä nousi jokea myöten Majonkosken yläpuolelle, siitä yhtäsuoraan pilkkomaan Luupueveen järveen, siitä teki nurkkaman ja tuli Kiuruveden pohjoispäähän, josta sitten vesi on rajana. Hyvärinen läksi Nälännän luodenurkasta ja pilkkoi Lahnajärveen, siitä Honkamäkeen, siitä Niemisjärveen ja sitten Kiuruveden kirkolle samaan paikkaan, mihin Remeksen raja yhtyi. Nämä ovat vieläkin sukujen rajat.”

Tämä tarina on julkaistu Paaran Remeksiä esittelevässä kirjassa.

Tiusanniemestä

Luupuveden Tiusanniemessä eli Tiusassa on asunut myös Remeksiä. Paikan nimi on askarruttanut monia tutkijoita ja kansanmiehiä. On esitetty, että nimi on oikeastaan Tihisen niemi, sukunimen mukaan kutsuttu. Ensimmäisten asukkaiden joukossa oli Kiuruvedellä myös Tihisiä, Rantasalmelta hekin. Juho Pöksyläinen muistaa kirjassaan Kiuruveden pitäjän asuttaminen, että Tiusan vanha nimi oli Tihisen niemi.

Perimätiedon mukaan Tiusanniemessä oli lappalainen paennut vainoojiaan menemällä piiloon leivinuuniin. Sieltä hänet kuitenkin löydettiin ja sinne hänet armottomasti tapettiin.

Paaran pettuleipä

Juho Pöksyläinen kertoo kirjassaan Kiuruveden historiaa, että ”Paaran talossa oli hakattu erinomaisen suuri kaski ja pantu rukiiksi. Kun sitten mentiin ruishalmetta leikkaamaan, oli eväänä petäjänsekaista leipäämitä talossa oli varsinaisesti aina käytetty, vaan kun nyt huomattiin että rukiin kasvu halmeessa oli erinomainen, ja kun halme oli suurialainen, että siitä saadaan useitakymmeniä tynnöriä hyviä rukiita, päättivät leikkuumiehet, että nyt ruvetaan syömään selvää leipää ja panivat petäjäsekaleivät puun haarukkaan. Sen jälkeen on selvä leipä aina ollut Paaran talossa.

-Seppo Remes-

Remekset tapasivat Volga-Donin risteilymatkalla

Sattumalta kaksi Joppilan Juho Remeksen jälkeläistä oli buukattu vierekkäisille istuimille Helsinki-Nizhny-Novgorod lennolle syyskuun lopussa. Professori Eino Murtorinne Seija vaimoineen ja allekirjoittanut miehensä kanssa olivat matkalla Volga-Donin risteilylle. Matkasimme M/s Aleksander Benois-laivalla ensin kuusi päivää Volgalla poiketen vuorimarien keskuksessa Kozmodemyanskissa, Tsuvassien tasavallan pääkaupungissa Tseboksaryissa, Tatarstanin upeassa pääkaupungissa Kazanissa, tunnetussa teollisuuskaupunki Samarassa, missä kävimme Stalinin bunkkereissa sekä entisessä Stalingradissa, nykyisessä Volgogradissa.

Yksi kohteistamme olisi ollut myös Saratov, jonka seudulle tuli Katariina Suuren kutsusta saksalaisia sekä paluumuuttajina Venäjältä aikoinaan paenneita vanhauskoisia. Kova syksyinen myrsky esti kuitenkin matkalaisten maihinnousun kaupunkiin. Jälleen sattuma korjasi satoa. Laivan salongissa Eino Murtorinne ryhtyi kertomaan pienelle joukolle Volgan saksalaisista ja vanhauskoisista. Kuulijakunta kasvoi ja pian kuulutettiin Eino Murtorinteen pitävän edellä mainituista aiheista laivan luentosalissa esitelmän, jota tuli kuuntelemaan toista sataa henkilöä. – Eino Murtorinne on syntynyt Rytkyn Murtomäessä ja toimi Helsingin yliopiston uusimman ajan kirkkohistorian professorina 1975-1993. Parhaillaan hän kirjoittaa Inkerin kirkon historiaa.

Donin Rostoviin päättyneen risteilyn kaksi viimeistä päivää kuljimme Volga-Donin kanavaa ja Donia pitkin. Kanavassa on neljä tekojärveä, kolme pumppaamoa ja 13 sulkua, joista yhdeksässä laivat nousevat 88 metriä ja neljässä laskeutuvat 45 metriä.

Matka oli todella mielenkiintoinen. Risteilyisäntänä ja asiantuntijaluennoitsijana toimi päätoimittaja Jyrki Härkönen. Musiikkia, tunnelmaa ja mukavaa menoa loivat Pirkko Mannola ja Vieno Kekkonen tyttärensä Elina Saurin kanssa.

-Valvatti Remes-Siik-

Remekset Ruotsin ja Norjan suomalaismetsissä 7.-12.6.2009

Remesten sukuseuran matka suomalaismetsiin toteutettiin kolean, mutta poutaisen sään vallitessa Värmlantiin ja Norjaan. Matkalaisia oli kaikkiaan 33, eri puolilta Suomea. Neljän päivän aikana ehdittiin tutustua suomalaismetsien lisäksi myös Bergslagenin vanhaan raudanvalmistukseen, Hälleforsin panostukseen muotoilun ja ruoanlaiton alalla sekä Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1909 saaneen kirjailija Selma Lagerlöfin kotiin, Mårbackaan. Matkan aikana nähtiin hienoja metsäisiä ja mäkisiä maisemia, kirkkaita vesiä ja monia metsäsuomalaistaloja. Matkalaiset saivat tutustua myös perinneruokiin ja saimmepahan pienen laulukonsertinkin. Matkaa pidettiin yleisesti onnistuneena.

Unescon suojeluksessa

Remesten matkan ensimmäinen kohde oli Enköpingin kaupungin itsehoituvat puutarhat, josta ajettiin Fagerstan kunnassa sijaitsevalle Engelsbergin ruukille. Oppaamme Jarmo Vuorinen kertoi ruukin historiasta ja Engelsbergin merkillisestä kylästä, jo

ta oltiin tekemässä 1900-luvun alussa taiteilijakollektiiviksi. Samassa kylässä on myös Öljysaari, jossa sijaitsee maailman vanhin, alkuperäisellä paikalla oleva öljyn jalostamo. Engelsbergissä on vielä nähtävänä vanha masuuni, pasutuslaitos, paja ja herraskartano puutarhoineen.

Hällefors

Bergslagenin länsiosassa sijaitseva Hällefors on panostanut määrätietoisesti kolmeen asiaan: Muotoilu, ruoka ja turismi. Kävimme katsomassa Mestareiden puistossa eri kuvanveistäjien töitä, sekä myös Grythyttanissa rakennusta, jota kutsutaan nimellä Måltidens Hus. Tämä rakennus oli Sevillan maailmannäyttelyssä vuonna 1992 Ruotsin paviljonkina ja sieltä se siirrettiin Hälleforsin kuntaan. Talossa on Ruotsin ruoka-akademia ja muuta koulutusta sekä erittäin laaja kirjasto ja keittokirjamuseo. Tämän instituutin tarkoituksena on edistää ja kehittää ateria- ja ruokakulttuuria koko maassa ja toimia myös tutkimuskeskuksena.

Mattila

Matka jatkui Ekshäradin kauniin kirkon ja hautausmaan ihastelun jälkeen lähelle Norjan rajaa, Röyvänkoskelle, niin kuin sitä aikoinaan metsäsuomalaiset kutsuivat. Matkalaisten majoituspaikkana oli 1640-luvulla perustettu Mattila, joka on vanha Oinoisten rakentama suomalaistila. Majoitus oli hirsimökeissä ja suuhunpantavat nautittiin Mattilan uudessa ravintolassa. Mattilan omistaa Kurt Ejde, jolle Remesten sukuseuran edustajat jättivät muistoksi käynnistä sukuseuran pöytäviirin. Kurt itse asuu tilan päärakennuksessa, jonka toisessa päässä on käytössä oleva savutupa. Mattilan lähimmällä naapurillakin on suomalainen nimi; Alagyläja toinen naapureista on kuuluisa Juhoila, jossa käytiin myös iltakävelyllä. Tällä vanhalla tilalla oli aikoinaan kolme veljestä, jotka jakoivat sen keskenään. Juho muutti Juhoilaan, Olli rakensi Alagylän ja Matti jäi asumaan pääpaikalle Mattilaan. Tämän vanhan tilan ruotsinkielinen nimi oli Östra Multjärn, mutta suomalaiset kutsuivat sitä Itä Mullikiärnäksi.

Mattilan vanha päärakennus, jossa myös vasemmalla käytössä oleva savutupa. Mattilassa asuu isäntänä Kurt Ejde.

Remesten sukuseuran puheenjohtaja Valvatti Remes-Siik ja Matti Remes luovuttivat Mattilan isännälle Kurt Ejdelle Remesten sukuviirin.

Juholan talon pihapiiriä iltakävelyn aikana. Talo on edelleenkin Oinosten suvun hallussa.

Ritamäki on idylli

Remesten toisena matkapäivänä käytiin entisessä Lekvattenin pitäjässä, joka on nykyistä Torsbyn kuntaa. Lekvattenissa on hyvin monia suomalaistaloja ja savupirtit siellä eivät ole harvinaisia. Ritamäki on vuonna 1964 autioksi jäänyt pieni suomalaistalo. Viimeisimmät asukkaat olivat sisarukset Henning, Beda ja Johan Olsson, jotka muuttivat kevättalvella 1964 vanhainkotiin. Ensimmäiset asukkaat tulivat Ritamäkeen jo 1640-luvulla. Ritamäen kulttuurimaisema on rauhoitettu luonnonpuistoksi vuonna 1997. Tätä yli kilometrin patikoinnin päässä olevaa suomalaistaloa ihasteltiin kauniin pihapiirin ja vanhaleimaisten rakennusten vuoksi. Rakennukset oli rakennettu 1840-luvulla ja puimalan seinähirsistä löytyi merkillisiä, pahalta suojaavia kaiverruksia. Vuonna 1967 julistettiin Ritamäki muinaismuistoksi ja sitä säilytetään koskemattomana tuleville sukupolville ihailtavaksi.

Tiettömän taipaleen päässä oleva Ritamäen savupirtti oli asuttuna vielä vuoteen 1964 asti, jolloin se jäi autioksi ja on nykyään Lekvattenin kotiseutuyhdistyksen omistuksessa.

Kenttäpiispa Viljo Remes ja Matti Remes patikoimassa Ritamäestä takaisin linja-autolle.

Mutusteltiin muttia

Suomalaismetsien kansallisruoka on mutti. Se on nykyään tehty kevyesti paahdetusta kaurasta. Menneinä vuosisatoina mutti saatettiin valmistaa mistä viljasta tahansa. Mutin kanssa syötiin silavaa runsaan rasvan ja puolukkahillon kanssa. Matkalaiset kertoivat, että muttia ei tunneta Kiuruvedellä, mutta esimerkiksi Sievissä se on tunnettu perinneruoka. Mutista saa hyvän aamiaisruoan sekoittamalla jauhoja piimään ja jälkiruoka siitä tulee kun sekoittaa niitä survottuihin puolukoihin. Muttijauhoja ei saa keittämisen aikana hämmentää ja Pohjois-Värmlannissa sanotaankin, että hyvän mutinkeittäjän pitää olla laiska. Talo jossa muttia syötiin oli Myllylä-niminen ja sen ensimmäinen asukas oli Erik Mylläri,joka ilmaantui paikalle 1600-luvun puolivälissä. Myllylän nykyinen päärakennus, joka on tehty vuonna 1774, on paritupa-tyyppinen ja sen vanhin osa on perinteinen savupirtti. Talon viimeinen asukas oli Klara Persson joka kuoli vuonna 1950 ilman rintaperillisiä ja testamenttasi kotinsa silloiselle Lekvattenin kunnalle. Valtion antikvariaattivirasto on julistanut talon rakennusmuistoksi.

Myllylä on iso suomalaistalo. Siellä oli sähköt viime vuosisadan alussa vaikka saman kylän muihin taloihin ne vedettiin 30 vuotta myöhemmin. Myllylässä tarjoillaan kesäisin muttia ja läskiä.

Remestorppa

Remesten matkan pääkohteena oli tietenkin oman suvun asuttama paikka, Remestorpet eli Remestorppa. Tämä paikka sijaitsee peninkulman verran Myllylästä etelään. Remestorpassa ei ole enää pystyssä rakennuksia, mutta kivijalasta ja uunin kiviröykkiöstä voi helposti nähdä, että nimestään huolimatta Remeksillä on ollut iso talo asuttavanaan. Vanhimmalla talon paikalla näkyi vielä keisarinliljoja, humalaa ja pari omenapuuta, vaikka paikka on jäänyt autioksi jo 1800-luvun lopulla. Remestorppaan on sittemmin rakennettu kaksi muuta asuinrakennusta, mutta nekin on jo purettu pois. Ensimmäinen asukas oli Paavo Erkinpoika Remes, joka ilmaantui tälle paikalle 1690-luvulla. Paavolla oli 9 lasta jotka yhdessä äitinsä kanssa häviävät kirjoista 1720 paikkeilla. Tuossa vaiheessa oli Paavo jo kuollut. Eräs toinenkin Remes, Olli Remes, näkyy Puralan talossa 1600-luvun loppuvuosina. Kaikesta päätellen tila on ollut iso, koska asuinrakennuksesta pohjoiseen, noin 2 km:n päässä on Remessuo ja sen vieressä Remesmäki ja ne ovat todennäköisesti sijainneet Paavo Remeksen mailla.

Remestorppa Lekvattenissa oli matkan yksi pääkohteista. Autioksi jääneen talon peruskivellä Elsa Kangas Espoosta, kenttäpiispa Viljo Remes Helsingistä ja Matti Remes Karjaalta.

Suomalaiskulttuurikeskus

Torsbyssä sijaitsee vanhassa ruukin patruunan kartanossa metsäsuomalaisten tutkimuskeskus, jonka nimi on Torsbyn Suomalaiskulttuurikeskus. Näissä tiloissa on metsäsuomalaisuutta käsittelevä, laaja kirjasto, arkisto, näyttelytilaa ja pysyvä näyttely sekä kirjakauppa. Keskuksesta saa turisti myös ajankohtaista tietoa alueen eri tapahtumista. Tellervo Zetterberg kertoi keskuksen toiminnasta ja metsäsuomalaisista. Muistoksi käynnistään jättivät Remekset pöytämallisen sukuviirinsä Suomalaiskulttuurikeskukselle. Näyttelyssä oli nähtävänä metsäsuomalaisten työkaluja, valokuvia, rakennusten pienoismalleja ja myös hyvin harvinainen suomenkielinen raamattu, jonka Kaarle Akseli Gottlund oli antanut Paavo Räisäselle Öijärin kylässä, Norjan suomalaismetsissä. Keskuksessa saimme myös kuulla kuuluisan Kaisa Vilhuisen ääntä.

Remesten sukuseuran matkalla kävimme myös katsomassa merkillistä maahan piirrettyä ristiä Mikkolan talon läheisyydessä. Risti on ollut maassa jo 1800-luvun puolivälissä.

Suomalaismetsien mystiikkaa

Kolmantena matkapäivänä tutustuimme Rikenbergin kotiseutumuseolla merkillisiin ulkorakennuksen oveen kaiverrettuihin piirroksiin. Näitä kuvia miehet saattoivat vuoleksia eri paikkoihin siinä toivossa että juuri tietty nainen alkaisi katsella perään. Jos osasi vielä oikeat luvut, oli asia selvä.

Pienessä Röjdenin kylässä oli Mikkolan talon luona maahan tehty risti, joka on ollut siinä jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Perimätiedon mukaan eräs metsäsuomalainen oli sen siihen piirtänyt sanojensa vakuudeksi. Jos hän valehtelisi, häviäisi risti maasta. Samassa kylässä oli myös 1900 luvun alussa kummitustalo Välgunah. Koska keittoastiat lentelivät liedeltä ja eläimet irrottautuivat kytkyestään, ei talossa voinut asua ja se oli jätettävä autioksi. Vielä löytyi tästä pienestä kylästä merkillinen luonnonoikku; Suuri, monen sadan tonnin painoinen kivi lepää muutaman pienen kiven päällä kallion päällä. Näyttäisi siltä että joku on pannut pikkukivet sinne jälkeenpäin. Jättiläiset ne tekevät kaikenlaista…

”Männöö ku Kotluntin poeka”

Tällainen sanonta tulee Juvalta. Vuonna 1821 teki Uppsalassa opiskelemassa ollut juvalaisen kirkkoherra Matias Gottlundin Kaarle Akseli-poikamatkan Värmlannin suomalaismetsiin. Kolme vuotta hän oli käynyt tutustumassa Taalainmaan ja Helsinglandin metsäsuomalaisiin. Nuori Gottlund ymmärsi hyvin pian metsiä kiertäessään, että nämä maamiehet tarvitsevat apua. Gottlundia kutsuttiin myös suomalaismetsien apostoliksi. Hän valitsi metsäsuomalaisten keskuudesta 6 Ruotsin- ja 6 Norjan puoleista talonpoikaa, jotka saivat tehtäväkseen viedämonisatasivuinen ehdotus Tukholmaan kuninkaalle ja valtiopäiville päätettäväksi. Gottlund joutui kuitenkin aika pian viranomaisten huomion kohteeksi ja lopuksi karkotettiin Suomeen, joka toistakymmentä vuotta sitten oli liitetty silloiseen Venäjään. Gottlundia pidettiin Venäjän vakoojana ja kansan villitsijänä. Hän ehti kuitenkin tehdä paljon hyvää metsäsuomalaisten keskuudessa. Öijerissä asuneen Paavo Räisäsen avustuksella välitti hän satoja kirjoja suomalaistalouksiin ja siellä luettiin myös Turun Sanomia. Metsäsuomalaisia arveltiin tuolloin olleen noin 20 000 ja huomattava osa heistä osasi ainoastaan suomea.

Norjan Juwanniemi

Gottlund laati hankkeen, jonka mukaan suomalaismetsiin rajan kahta puolta perustettaisiin suomenkielinen kihla- ja seurakunta. Seurakunnan pääpaikkana olisi Juwanniemi niminen paikka Norjan puolella. Lisäksi perustettaisiin kaksi kappeliseurakuntaa; Lauttasalmi ja Kirveskangas. Tämä hanke ei kuitenkaan toteutunut ja näin jäi Juvanniemen kirkko ja kylä rakentamatta. Paikka on suuren Rögdenjärven eli Röyvvänjärven pohjoispuolella kauniilla mäntykankaalla, kuten Gottlundinkin aikoina. Muistona Gottlundin hankkeesta näkyi ainoastaan suureen kiveen hakatut sanat ”Juwanniemi 25/11 1821 CAG”

Tämän suuren kiven paikalle piti aikoinaan rakentaa suomalaiskaupunki, jonka nimeksi olisi tullut Juwanniemi. Matkalaiset yhteiskuvassa tällä historiallisella paikalla.

Erkki Remesihmettelemässä Kaarle Akseli Gottlundin tekemää päiväystä rakennettavan kaupungin paikalla.

Metsäsuomalaissukujen nimiä on kirjoitettu tähän muistokiveen yli 400. Kuvassa Pertti Remes Kiuruvedeltä, Matti Remes sekä Erkki ja Kyllikki Remes Kuopiosta.

Suomalaismetsien tasavalta

Norjan puolella, pienessä Svullryan kylässä on joka vuosi kolmen päivän mittainen tapahtuma, jota kutsutaan suomalaismetsäpäiviksi. Näinä päivinä irrottautuu tämä kylä Norjan kuningaskunnasta ja muodostaa suomalaismetsien tasavallan. Tätä juhlaa pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1960 ja presidentiksi valittiin loppuiäkseen kirjailija Asta Holth. Tasavallalla on myös oma lippu ja hallitus. Lippu on vihreä ristilippu jossa on musta ristija harmaata välissä. Tasavallan keskustassa kävimme katsomassa presidentin kotia ja ihailimme kylän keskustassa ollutta siperialaisesta lehtikuusesta tehtyä motellia. Asta Holth on Norjassa hyvin tunnettu kirjailija. Hän syntyi täällä Svullruassa13.2.1904 ja kuoli myös täällä 1999. Hänen käytössään oli valtion kustantama kirjailijakoti, vaikka hän asuikin mielellään harmaassa mökissään, jonka edustalle on pystytetty hänen muistokseen näköispatsas. Holth on Suomessa melko tuntematon, vaikka hänen kirjojaan on käännetty mm venäjäksi.

Perinneruoka silppu

Mullikkalan suomalaistalossa oli meillä lounas, jonka nimi oli epäilyttävä silppu. Apettako nyt saataisiin? Mullikkalan emäntä Elsie Waalberg laittoi kuitenkin pöytään maittavan aterian, jonka ainekset olivat; perunaa, sianlihaa, sipulia ja maitoa. Ainekset oli silputtu pieniksi kuutioiksi ja sekoitettu keskenään. Tästä oli ruokalaji saanut nimensä. Silppu ei ole niin vanha perinneruoka kuin mutti. Mutti on siltä ajalta kun perunaa ei vielä ollut täällä Pohjolassa. Silpussa peruna on tärkeä ja pääasiallinen aineosa. Hyvänmakuinen ja täyttävä oli tämä silppu ja sen kanssa joimme mehua ja söimme läpinäkyvän ohutta norjalaista leipää. Mullikkala on saanut nimensä ensimmäisestä asukkaastaan, Suomesta tulleesta Tahvo Mullikasta. Kuuluisa Niittahon Jussi oli muuten eno muttiemännällemme Elsielle. Elsie Waalberg rakennutti tämän muttiravintolan, joka valmistui vuonna 1990 ja näin ollense on Skandinavian viimeisin savupirtti.

Mullikkalan viihtyisässä pirtissä Norjassa nautittiin silppuateria. Eikä ollut apetta!

Silppu on metsäsuomalaisten vanha perinneruoka. Sen pääaineksena on silputtua perunaa ja sianlihan paloiteltuja kappaleita.

Yllätyskonsertti

Iltapäivällä saavuimme Puralan suomalaistaloon kahville. Puraisten suku tuli tälle paikalle 1640-luvulla ja siitä sille nimi. Talon omistaa vuodesta 1964 lähtienSolör-Värmlandin Suomalaiskulttuuriyhdistys. Tämä katsoo olevansa hyvin erikoinen seura, koska se vaalii kolmannen maan kulttuuria. Talossa oli paljon vanhoja esineitä. Mielenkiintoisimpia olivat Niittahon Jussin ja Kaisa Vilhuisen tavarat. Puralassa saimme kahvin ja pullan lisäksi myös konsertin jonka esitti meille Gun-Britt Gerhardsson Valle Jönssonin kitarasäestyksellä. Tämä pariskunta asui sitä paitsi aivan Mattilan naapurissa Alagylässä. Matkan järjestäjä oli pitänyt koko asian salassa ja se tuli matkalaisille yllätyksenä. Puralan nykyinen rakennus on rakennettu vuonna 1808 ja se seutukunnan kookkaimpia. Kesäisin siellä järjestetään hyvin monenlaisia tilaisuuksia ja tarrrjoillaan suomalaismetsien perinneruokaa, muttia läskin kanssa.

Gun-Britt Gerhardsson ja Valle Jönsson esittivät Remesten sukuseuran matkalaisille yllätyskonsertin. Mukana oli monia tuttuja lauluja.

Kolmannen matkapäivän iltana kävimme Jussintorpalla, jossa asui aikoinaan Jussin-Kaisa eli Kaisa Vilhuinen. Hänet tunnettiin ruotsalaisten kirjoissa nimellä Karin Henriksson. Jussintorpalla ei ole muuta asuntoa enää jäljellä kuin se maakuoppa, jossa Kaisa asui muutamia vuosia. Hirsisen pikkumökin raunioilla oli menneisyyden siipien havinaa. Kaisa kuoli Puralan talon kamarissa vuonna 1941 ja oli hyvin monen suomalaisen kielentutkija ja kansatieteilijän haastattelema ja tuttu. Kaisa oli yksineläjä, joka teki töitä taloihin ja piti pientä torppaa itselleen ja nuorimmalle pojalleen Karl Perssonille. Kaisa osasi käyttää erilaisia yrttejä lääkkeinä ja kaiken lisäksi oli hän selvänäkijä.Kaisa osasi valtavat määrät kalevalaista runoutta ja kansanperinnettä. Hänen mukaansa Kalevalassa mainittu Sampo on se pilari, joka pitää taivaan kantta ylhäällä niin ettei se pääse putoamaan ihmisten päälle.

Puralan suomalaistaloa pitää yllä norjalais-ruotsalainen yhdistys. Erik Purainen oli ensimmäinen tässä paikalla 1600-luvulla. Talo on vuodelta 1808.

Niittahon Jussi

Kaikkein tunnetuin metsäsuomalainen on kuitenkin Niittahon-Jussi. Hänen oikea nimensä oli Johannes Johansson Oinoinen, mutta asui mökissä, jonka nimi oli Niittaho. Jussi oli Suomessakin useita kertoja ja sai silloiselta presidentti Kekkoselta Suomen leijonan kultaisen ansiomerkin. Jussilla oli monia muitakin ansiomerkkejä. Jussi kävi nuorena Amerikassakin ja oli vähällä joutua siellä naimisiin. Hän oli kuitenkin poikamies elämänsä loppuun saakka ja kuoli 90 vuotiaana helmikuussa 1964. Jussi oli raittiusmies ja puhui mielellään siitä, että ihmisten pitäisi asua enemmän luonnon helmassa eikä ahtautua kaupunkeihin. Jussia on kutsuttu myös suomalaismetsien viimeiseksi vaeltajaksi. Eräässä filmissä näytellessään hän taittoi polvensa ja joutui sitä sairastamaan. Hän meni kuitenkin verstaalleen ja teki itselleen puisen polvinivelen, jossa oli rautainen nivel. Kun tämä alkoi kitisemään laittoi hän siihen ompelukoneöljyä, näin hän ainakin kertoi filmin ensi-illassa ja näytti keksintöään yleisölle. Norjalaiset antoivat hänelle tästä keksinnöstä kunniatohtorin arvonimen.

Mårbacka

Sukuseuran neljäntenä matkapäivänä pistäydyimme Mårbackassa, kirjailija Selma Lagerlöfvinkodissa. Hän oli syntynyt 1858 tässä upeassa talossa, mutta se joutui vieraisiin käsiin Selman ollessa nuorena. Selma oli päättänyt tulla kirjailijaksi. Hän alkoi saada kirjoilleen uusia lukijoita ja menestyi hyvin ja näin avautui taloudellinen mahdollisuus ostaa Mårbacka takaisin. Talo peruskorjattiin vuosina 1921-1923 nykyiseen muotoonsa ja on nyt museona. Selma Lagerlöf valittiin vuonna 1914 ensimmäisenä naisena Ruotsin Akademiaan. Hänen kirjalliset kykynsä olivat tunnustettuja kansainvälisestikin ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1909. Selma Lagerlöf oli innokas kirjeiden kirjoittaja myös ja kun hän kuoli vuonna 1940, jätti hän jälkeensä yli 26 000 kirjettä. Testamentin mukaan ne piti arkistoida ja arkiston sai avata vasta 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Arkiston avauduttua alettiin tutkia tämän kuuluisan kirjailijan yksityiselämää. Suurin yllätys kai lienee ollut se että hänen naispuoliset ystävättärensä olivat miehiä parempia.

Mårbacka oli kirjailija Selma Lagerföfin koti. Remesten sukuseuran matkalaiset kävivät tutustumassa tähän Ruotsin matkailuvalttiin.

Teksti ja kuvat : Seppo Remes

Taustatietoa matkan kohteista

Suomenkielistä taustatietoa matkan kohteista ja Värmlannista löytyy netistä muun muassa Finnsamin kotisivuilta osoitteesta

http://www.finnsam.org/Suomeksi.htm

Ruotsinkielisiltä sivuilta löytyy asiaa enemmänkin

http://www.finnsam.org/

Torsbyn suomalaiskultturikeskuksen kotisivut voivat myös olla hyödyksi

http://www.finnkulturcentrum.com/Finska/index.html

Ruotsinkielistä lisätietoa netistä löytyy runsaasti esimerkiksi osoitteista

http://www.mattila.se/fritid.htm

http://www.xpress.se/~dabeap18/mattila.html

http://www.varmland.org/torsby/index.asp?typ=detail&id=3340&ty=3&su=25&lang=1

http://www.finnkulturcentrum.com/

http://www.varmland.nu/kvarntorp/index.htm

http://web.telia.com/~u65111296/suomalaismetsat.htm

Remekset juurillaan Rantasalmella

Remesten sukuseura järjesti kaksipäiväisen kesäretken Rantasalmelle heinäkuussa 2007. Mukana oli kolmisenkymmentä Remestä ja sukuun kuuluvaa. Rantasalmi oli monelle matkalaiselle aivan uusi tuttavuus ja Tuusmäen Remekselässä vain aniharvat olivat käyneet.

Matkan tärkeimpänä kohteena oli tutustuminen siihen paikkaan, jossa Remesten tiedetään asuneen vuonna 1541, jolloin heidät kirjattiin ensimmäisen kerran veronmaksajina aikakirjoihin. Ensimmäiset Remekset olivat Olli, Antti ja Heikki Remekset sekä heidän mahdollinen veljensä Ihanus eli Juho. Rantasalmen Tuusmäen Remekselä on se paikka, jossa näiden neljän otaksutaan asuneen 450 vuotta sitten. Talo oli aikoinaan suuri ja vielä tänä päivänäkin se on kookas ja elinvoimainen. Remekselä on ollut säteritila, joka maksoi veronsa pitämällä hevosia ja sotilaita kruunun tarpeisiin. Remekselä oli jonkun aikaa myös hovi eli virkamiehen asunto.

Vaikka Remekselän väki ei enää olekaan Remeksiä vaan Kauhasia, on sama vanha suku vielä paikalla. Taloon on useaan otteeseen tullut vävyjä isännäksi ja Remesten nimi on jäänyt ainoastan talon ja tilan nimeksi. Remekselän nykyinen emäntä Kaija Kauhanen on miehensä kanssa kiinnostunut kotitalonsa historiasta ja oli valmistanut Remesten vierailua varten kirjallisen selostuksen talon vaiheista 450 vuoden ajalta.

Halukkaille oli järjestetty yöpymismahdollisuus komeassa Ruusuhovin hotellissa. Yhteisen illanvieton aikana pohdittiin Remes-nimen taustaa ja sitä, mistä Remekset aikoinaan tulivat Rantasalmelle vai oliko niin, että he asuivat siellä jo paljon aikaisemmin, mutta saivat nykyisen nimensä, kun veroluetteloita ensimmäisen kerran alettiin kirjoittaa vuonna 1541.

Remesten matka ei ollut yksinomaan sukulaisissa käymistä, vaan matkan aikana tutustuttiin myös Rantsalmen kirkkoon, kuvataiteilija Pentti Ikäheimoseen komeine maalauksineen sekä luontokeskus Oskariin. Matkan toisena päivänä käytiin tutustumassa kuuluisaan Linnansaaren kansallispuistoon.

Matkalaisten yhteinen toivomus olikin, että sukuseura voisi järjestää kesämatkoja useamminkin Remesten eri asuinpaikkoihin. Päällimmäisenä on suunnitelmissa matka Värmlannin suomalismetsiin. Sielläkin asui Remeksiä 1600-luvun alusta alkaen.

Lyhennelmä Seppo Remeksen Kiuruvesi-lehteen (1.8.2007) tekemästä jutusta (alla)


Remekselän rälssitilan elämää

Tuusmäessä sijaitsee edelleen Remekselän tila, jossa on asunut monta
huomattavaa sukua sen historian aikana. Tilan nimi viittaa pitkäaikaisiin
asukkaisiin Remeksiin.

Myöhemmin tila oli Rantasalmen ensimmäisen rälssisuvun Pistolekorsien
omistuksessa. Leskisten suvulla paikka ennätti olla pitkälle 1800-luvulle.
Nykyisin tilaa emännöi Kaija Kauhanen (os. Halonen), jonka isänisä Otto oli
ensimmäinen Halonen asuttamassa tilaa.

Veronmaksajina siellä sun täällä

Remekselän tila oli Remes-suvun ensimmäinen asuinsija Suomessa. 1500-luvun
asiakirjat näyttävät sukunimen monessa muodossa: Remexin, Rämijixen ja
Remexinen.

Naisten sukunimet olivat usein feminiinisessä muodossa. Esimerkiksi
Putkilahden kartanon palveluskuntaan on kuulunut 1600-luvulla Elina
Remeksitär.

Varmaa ei ole mistä Remeksiset ovat Rantasalmelle tulleet. Vuodelta 1541 on
Rantasalmen verojen maksajissa kolme Remestä Antti, Olli ja Heikki. Ihanus
ja Henrik ilmestyvät veroluetteloon 1550. Ihanus maksaa veroja kuitenkin
myös Kiuruvedelle muutamana vuonna 1550-luvulla.

Remeksiä näkyy tällöin myös Juvan veronmaksajina. Tähän syynä lienee
Tuusmäen kuuluminen Juvan kirkonpiiriin. Hallinnollisesti oltiin
Rantasalmella.

Mikä aiheutti Remeksien veronmaksuhypyt pitäjästä toiseen? Vuonna 1568
nimittäin Ihanus on Rantasalmelta hävinnyt ja kuvioihin ilmestyy Pool
Ihanuksenpoika. Entä olivatko Antti, Olli ja Heikki veljeksiä? Entäpä
Ihanus? Muuttiko hän jo pysyvästi Kiuruvedelle ja sukulaiset jäivät tänne?

Maita, kärhämiä ja rautaa

Remekselän tilan maat ovat olleet mittavat. Pistolekorsien omistuksessa
maita on ollut jopa 5.000 hehtaaria. Metsää on ollut Haapataipaleella,
kallioita Pahakkalassa ja peltoja Tuusmäessä.

Johan Habermannin maakirjassa vuodelta 1620 on myös maininta Laulionpellosta
(Läyliänpeldo), joka on ollut Remekselän omistuksessa. Sen sijaintia ei ole
kuitenkaan pystytty paikantamaan.

Remekset tavattiin myös toisinaan käräjillä. Taisivat pojat ottaa mittaa
toisistaan, kun mustelmia lyötiin sukulaisille ja niitä selviteltiin.
Toisaalta Tahvo Remes sai tuomion myös naisen narraamisesta.

Tuusmäki tiedettiin merkittävänä rautapitäjänä. Remekselän sijainti
rautamalmirikkaan Tuusjärven rannalla on saattanut antaa Remeksille
mahdollisuuden myös raudanvalmistukseen. Tästä ovat todisteena mm. Heikki
Remeksen saamat sakot kun hän on jättänyt tuomatta rautapitoista multaa
hyttiin eli raudansulatuspaikkaan. Hytin sijainnista ei ole merkintöjä,
mutta Tuusjärven paikan nimet Hytinlahti ja Hyttisaari saattavat viitata
siihen.

Joissakin tilan asiakirjoissa on raudanvalmistukseen viittaavia tietoja.
Rauta ei kuitenkaan ollut veronalaista, joten veroluetteloista ei faktoja
löydetä.

Ensimmäinen rälssisuku pitäjään

Pistolekorsien suku saapui Remekselään vuonna 1630. Luutnantti Johan
Pistolekors sai sota-ansioistaan tilan haltuunsa. Remeksisten sukua oli
edelleen yhdessä tilan taloissa lampuotina.

Pistolekorsien on arveltu olevan skottilaista alkuperää. Tarkempia
perusteita tälle ei kuitenkaan löydy. Eräs sukuhaara on aateloitu Suomessa
1645.

1680-luvun isojako antoi Johanin pojalle Karlille oikeuden asua Remekselässä
elinaikansa. Hänen veljensä Karl Gustav asui tilaan kuuluvassa Roppolassa.
Yrjö Pistolekorsin tiedetään saaneen Juvan puolelta ansioita. Yrjön suvun
asuinkartano paloi Aholahdessa. Hänelle kuningas järjesti muun muassa
Leskelän kartanon Juvalta ja Kiuruveden Remekselän.

Näin Pistolekorseja vaikutti molemmissa Remesten suvun paikoissa.
On myös epäilty, että Remekset eivät olis pystyneet maksamaan verojaan
Rantasalmella. Oliko Pistolekorsien ja Remesten välillä yhteys verojen
kautta? Halusiko Pistolekors kerätä veronsa Remeksiltä, vaikka nämä asuivat
Kiuruvedellä?

Remekselästä talonpoikien tilus

Isonvihan jälkeen isäntänä oli sotatuomari Nils Nykopp. Tila oli kuitenkin
Pistolekorsien perikunnan omistuksessa. Nykoppin kuoltua hänen poikansa peri
tilan.

Everstiluutnantti Yrjö Maunu Sprengtportenille myytiin puolet talosta 1779.
Hän ei kuitenkaan ollut kovinkaan kiinnostunut Remekselän tilasta, vaan
suunnitteilla oli jotain muuta.

Sprengtporten tahtoi itselleen Haapaniemen, jonne hän suunnitteli
perustavansa kadettikoulun. Niin lopulta kävikin.

Kalle Leskinen vaihtoi Sprengtportenin kanssa tilat päikseen.
Everstiluutnantti siirsi hevossiittolansa entisiin kuninkaankartanon
maisemiin Haapaniemeen ja ryhtyi perustamaan sotakoulua

Leskinen jakoi osuutensa tilasta kolmelle pojalleen. Neljänneksellä tilassa
oli vielä kiinni hovikamreeri Karl Brunou. Hän kuitenkin asetti lampuodin
osuuttansa ylläpitämään.

1700-luvun lopulla voidaankin sanoa loppuneen Remekselän kartanoajat. Tila
toimi Karjalan rykmentin rusthollina eli ratsutilana ja oli talonpoikien
omistuksessa.

Leskisen suku viipyi tilalla ainakin 1800-luvun puoliväliin asti.
Johan Oinonen osti myös neljänneksen Remekselästä vuonna 1841. Paikkaan
kuului Pahakkalan kotitarvemylly.

Oinosen sisarenpoika Kalle Hämäläinen oli seuraava omistaja. Hän oli
naimisissa Kristiina Tolvasen kanssa. Perinnönjaossa tila jäi heidän
pojilleen Juholle, Kalle Villelle ja Antille. Lainhuudon kautta pojat
nappasivat itselleen loputkin osuudet vuonna 1897

Haloset saapuvat jäädäkseen

Hämäläisen poika Juho sai vaimonsa Eva Jurvasen kanssa tytön Amandan. Hän
meni naimisiin Otto Halosen kanssa.

Heidän lapsistaan Aarosta, Laurista, Airista, Taimista, Lempistä ja
sedästään Villestä tuli lainhuudon kautta 1930 Remekselän omistajat.
Omistukseen kuului myös Halolan tila.

Pojista Aaro osti sisaruksiltaan tilan osuuksia useilla kauppakirjoilla
1930-luvulla. Myöhemmin 40-50-luvuilla hän hankki loput osuudet
sisarustensa lapsilta.

Aaro avioitui Ruuskasen Annikin kanssa, joka oli kotoisin Tuusmäen Vestolan
tilalta. Heille syntyi tytär Kaija, jonka omistuksessa Remekselä on ollut
1981 alkaen.

Tilan nykyinen päärakennus on alkujaan rakennettu 1901. Kaija ja hänen
miehensä Matti remontoivat taloa vuonna 1989.

Todennäköisesti vanhempi päärakennus on sijainnut samalla paikalla. Navetta
on ainakin kenties ollut eri paikalla. Kaija kertoo maata kaivaessa pihan
edustalla karahtavan sen verran, että jokin rakennus siinä on sijainnut.

Remesten suvun jäsenet ovat vierailleet Remekselässä viime vuosina. He ovat
ihmetelleet ja harmitelleet miksi Remekset muuttivat aikoinaan pois. Kaijaa
ei harmita, olisihan hänen sukunsa tällä hetkellä jossain muualla kuin
Remekselässä, jos historiankirjat olisivatkin menneet toisin.

Pahakkalan tullimylly

Remekselän mailla sijaitsi Pahakkalanjoen liepeillä sijainnut
kotitarvemylly, joka nimettiin usein Pahakkalankosken myllyksi. Siinä olivat
osingoilla kaikki Remekselän tilan osakkaat.

Johan Oinonen anoi Mikkelin lääninhallitukselta lupaa muuttaa mylly
tullimyllyksi ja siirtää sen paikkaa.

Vuonna 1849 anomus sai hyväksyttävän päätöksen ja mylly saatiin muuttaa
kotitarvemyllystä tullimyllyksi. Se sai ottaa vastaan tullia ja jauhattaa
vierasta viljaa.

Pahakkalanvirta haarautui kahdessa kohdassa. Johan Oinonen toivoi
anomuksessaan, että mylly voitaisiin siirtää oikean reunan virtauksesta
vasempaan. Näin mylly olisi enemmän tarkoitustaan vastaava.

Pahakkalankosken myllyn vesi virtasi Pahakkalanjärvestä – joka tosin nykyään
kartoissa mainitaan lammeksi – ja laski Tuusjärveen.

Patoaminen nosti epäilyjä ratsutilan osakkaiden keskuudessa. Sovittiin, että
mikäli vahinkoa patoamisesta ilmenisi, maksettaisiin siitä oikeudenmukaiset
korvaukset. Lisäksi kaikilla Remekselän omistajilla oli oikeus
tullivapaaseen kotitarvejauhatukseen.

Vaikka patoaminen puhututti osakkaita, myllyn perustamista vastaan heillä ei
kuitenkaan ollut juurikaan vastalauseita. Pääasia oli, että Oinonen pitäisi
kiinni lupaamistaan etuuksista tilan jäsenille.

Kaija Kauhanen muistaa vielä viimeisen myllärin. Mylly purettiin 80-luvulla,
mutta sen rauniot ovat vielä paikallaan Pahakkalantien varressa.

Aineisto:
Rantasalmen Lehti / Minttu Sistonen

Kirjalliset lähteet:
225 vuotta kadettiupseereita, Upseeri suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kadettikunta ry – Rantasalmen kunta 2005
Arvo M. Soininen: Rantasalmen historia, Rantasalmi 1954
Seppo Remes: Muutamia kysymyksiä Remesten alkuperän selvittämiseksi
Markku Ruuskasen kokoama historiikki Remekselän historiasta
Remekselän tilan lainhuutoasiakirjat: Pahakkalan myllystä 1849
Kauko Pirinen: Savon historia II:1, Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena
1534-1617, Pieksämäki 1982